Teen töitä markkinoinnin parissa ja mun työssä täytyy pystyä olemaan luova. Mitä se luovuus on? Mistä luovuus syntyy ja koenko yleensäkään olevani erityisen luova? Tällä kertaa asiaa näistä!
Monesti ihmisten kuulee sanovan sitä, että ei pysty keksimään tai suunnittelemaan uusia juttuja, koska ei vaan ole luova. Että hyvä mun on, kun olen sattunut syntymään luovaksi. Itse en usko siihen, että luovuudessa on hirveitä eroja vaan ne erot ovat siinä, antaako sille luovuudelle mahdollisuuden tulla esiin. Kyllä minullakin luovaa työtä tekevänä tulee päiviä, kun ei vaan oikeasti ole mitään uutta ideaa. Jos jäisin silloin vain siihen tunteeseen, että en ole sellainen, joka keksii mitään, niin en varmaan keksisikään.
Jos haluaa olla luova, täytyy siis ensin uskoa siihen itse. Omalla päällä on valtavan suuri vaikutus ihan joka asiassa. Ei se luovuus välttämättä ole yhtään sen kummallisempaa kuin mikään muukaan taito. Jos haluaa olla hyvä juoksemaan, sitä harjoittelee. Miksi siis luovuuden pitäisi vaan olla synnynnäinen ominaisuus, eikä sitä muka voisi samalla tavalla kehittää kuin mitä tahansa muutakin taitoa.
Luovuus ei useinkaan synny pelkästään omassa päässä, vaan siihen tarvitaan muiden ihmisten vaikutusta. Kun joku sanoo jotain, josta itse keksii uudean idean, kenen luovuutta se sitten lopulta on, sanojan vai keksijän. Otsikon lainaus on Einsteinin suusta: "Salaisuus luovuuteen on tietää, kuinka piilottaa omat lähteet." Näin kai se lopulta on. Suurin osa ideoista syntyy varmasti jo aikaisemmin keksittyjen ideoiden vaikutuksesta.
Luovuus tarvitsee syntyäkseen tylsyyttä.
Satuin kaupungilla ohimennen kuulemaan pätkän samaa aihetta käsittelevästä keskustelusta. Joku sanoi, että on tutkittu sitä, että nykymaailma tappaa luovuuden sillä, että virikkeitä on koko ajan ympärillä niin paljon. Luovuus syntyy silloin, kun on välillä myös tylsää ja aivot eivät saa mitään valmiiksi annettuna. Näinpä siis se luovuus joka synnytti tämän postauksen, lähti myös ulkoa päin.
Uskon tähän tylsyysteoriaan vahvasti, koska omalla kohdallani se ainakin pätee. Mitä kiireisempää ja enemmän tekemistä on, sitä vahvemmin siirtyy vain suorittamaan, ei niinkään luomaan mitään uutta. Sitten taas kun töissä tai muussa elämässä on rauhallisempaa, jää enemmän aikaa mietiskelyyn ja silloin ainakin omassa päässä syntyvät ne uudet oivallukset ja ideat.
Tietysti luovuudessa on varmasti jonkin verran luontaisia eroja. Joku ihminen on varmasti analyyttisempi ja aivot toimivat paremmin vaikkapa laskukaavoissa. Siinäkin omalla kiinnostuksella on silti varmasti se suurin vaikutus. Mulle esimerkiksi matematiikka oli koulussa aika helppoa ja jos olisin ollut oikeasti kiinnostunut siitä, olisin varmasti voinut päästä pitkällekin. Sen sijaan olin kiinnostunut piirtelystä, kirjoittamisesta ja muusta "luovasta" tekemisestä, joten se puoli minussa on ihan yksinkertaisesti siksi kehittynyt pidemmälle.
Jos siis haluaisit olla luovempi, unohda se ajatus, että et muka jostain syystä ole! Luovuus ei kehity maagisesti päivässä, kuten ei mikään muukaan taito, mutta se lisääntyy ihan varmasti, kun sen antaa tulla. Itseään ei voi välttämättä joka hetki pakottaa luovaksi, mutta anna aivoillesi aikaa ja sopivasti niitä tylsiä hetkiä niin kyllä se luovuus sieltä varmasti tulee!
Ja täytyy muistaa sekin, että luovuus ei aina ole sitä taiteellisuutta vaan se voi tulla esiin ihan missä vain - ruuanlaitossa, jonkin asian tekemisessä uudella paremmalla tavalla tai vaikka sitten siellä matematiikan laskukaavojen kehittämisessä! Jokaiselta meistä siis löytyy varmasti jo valmiiksi sitä luovuutta. Se täytyy vain kanavoida sinne, missä sitä haluaa käyttää!
Vielä takaisin alun kysymykseen eli koenko itse olevani luova? Vastaus on kyllä ja en. Joskus ideoita syntyy ihan liukuhihnalta, mutta on minullakin niitä hetkiä, kun tuntuu, että ei keksi yhtään mitää ja tuijottaa vain tyhjää paperia tai vaikkapa tätä bloggerin tekstikenttää. Kyllä sitä joskus voi mennä pidempiäkin aikoja ilman minkäänlaista luovuutta, mutta koen silti olevani luova ihminen. Ja juuri siksi varmaan olenkin!
Koetko sinä olevasi luova?
Tunnisteet: Elämä, Mielipide