perjantai 30. kesäkuuta 2017

Resepti: Hiukan terveellisempi suklaakakku (eli voin korvaaminen avokadolla)

Noniin eli reseptiä viikonloppuun! Tällä kertaa vuorossa on mudcake-tyyppinen suklaakakku ilman voita. Olen lukenut netistä, miten voi on niin kovin helppoa korvata avokadolla. No en nyt välttämättä vielä sanoisi niinkään, koska vaati kolme yritystä ennen kuin saatiin aikaan tarjoilukelpoinen kakku :'D Mun resepti on pieneen vuokaan eli normikokoiseen täytyy tuplata ainekset!



Tarvitset
1 kypsän avokadon
1/2 dl soijamaitoa
1/2 dl vaahterasiirappia
1/2 dl (raaka)kaakaojauhetta
1 dl vehnäjauhoa
1 kananmunan
1 tl leivinjauhetta

Ensin avokado, siirappi ja soijamaito soseutetaan yhteen joko sauvasekoittimella tai blenderissä. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään (jos kaakaojauhe on makeuttamatonta, kakku vaatii varmaan hiukan sokeria tai muuta lisämakeudeksi) ja niiden joukkoon lisätään avokadomössö. Lopuksi vielä laitetaan taikinaan kananmuna ja sekoitetaan tasaiseksi. Sitten vaan taikina vuokaan ja paistetaan puolisen tuntia 200 asteessa uunin keskitasolla.

Tästä kakusta ei tule supermakea niinkuin perinteinen mudcake, mutta maku on kuitenkin täyteläinen. Mun terveellisyys loppui siinä kohdassa, että söin kakun kermavaahdon kanssa, kuten olisin syönyt tavallisenkin suklaakakun :D Toki kermavaahdon korvaajaksi löytyisi varmasti monia terveellisiäkin vaihtoehtoja, mutta itse en ole niin tarkka joka suupalasta, vaikka erilaisia reseptejä tykkäänkin kokeilla. Onpahan itse kakku kuitenkin perusversiota terveellisempi!

Kivaa viikonloppua kaikille! Ootteko te kokeilleen avokadoa voin korvaajana?

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Basic & chic

Oi, mikä ihana kesäpäivä tänään taas onkaan! Jotenkin tänä kesänä on hirveästi valitettu siitä, miten kauhean kurjat säät on, mutta olen kai huono suomalainen, koska mun mielestä alkukesä on ollut ihan hyvä. Tässähän on ollut paljon kauniita päiviä, kalpeus on jo kääntynyt rusketuksen puolelle ja kesää on jäljelläkin vielä vaikka millä mitalla! Että sieltähän se mun (joitakin kuulemma ärsyttävä ja epäsuomalaismainen :'D) positiivisuus taas pääsi iskemään pintaan!

 photo Basicchic003_zpsi0tqg7is.jpg photo Basicchic009_zpselscmj7n.jpg

farkut ja ruutupaita: Zara
arskat: Ray-Ban
laukku: Rebecca Minkoff
kengät: SthlmDG

 photo Basicchic001_zpsagk7bixl.jpg

Tällä kertaa kuvissa onkin sitten hyvinkin basic asu, mutta yksinkertaiset yhdistelmät toimivat mun silmään hyvin! Usein sitä saakin aikaan ne tyylikkäimmät kokonaisuudet juuri silloin, kun ei yritä liikaa. Nyt kuitenkin vielä takaisin ulos nauttimaan auringosta!

Kivaa keskiviikkoiltaa! Iskeekö tämä asu teihin?

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kesäkuu - parasta just nyt!

Nyt, kun juhannuksesta on selvitty, kerätäänpä taas yhteen tämänkin kuun suosikkijutut! Olen varmaan liian nälkäinen, koska mulle tuli jostain syystä ekana mieleen vaan erilaisia ruokajuttuja, jotka on nyt suosikkeja. Keksinpä kuitenkin sentään vähän muutakin tälle listalle!

Tori: Tuoreet mansikat on kyllä ihan parhautta! No niin kyllä herneet ja pensasmustikatkin, nam! Ja uudet perunat! Haluaisin mennä torille ja ostaa vaan ihan kaikkea...

Olkihatut: Olkihattu on kyllä mulle se tämän kesän ykkösasuste! Vaikka ensimmäiset hattuostokset päättyivätkin pettymykseen, kun Bik Bokista kaikki olivat loppuneet, löysinpä sentään itsellenikin sellaisen lopulta H&M:n valikoimasta.

Nice creamit: Oon nyt tehnyt banaani ja soijamaitopohjaisia jäätelöitä vaikka millä eri mausteilla eikä innostukselle näy loppua! Seuraavaksi ajattelin kokeilla tehdä jotakin suklaista!



Antti Tuisku: Olin toista kertaa elämässäni Antti Tuiskun keikalla. Ensimmäinen oli kymenen vuotta sitten, kun Antti oli vielä ihan lälly. Silloin en innostunut. Toinen oli nyt ja oli kyllä sellaiset bileet, että todellakin innostuin!

Itse kasvatetut yrtit: Olen onnistunut kasvattamaan rucolaa ja basilicaa! Nyt, kun meillä on piha haaveilen tosi paljon myös sellaisesta viljelylaatikosta tai miksi sellasta sanotaankaan. Olisko ehkä makeinta, jos sais vaikka itse kasvatettua porkkanaa tai perunoita?

Läpinäkyvät vaatteet: Jotenkin olen syttynyt tänä kesänä ihan hirveästi erilaisille yhdistelmille, jossa päällimmäisen vaatteen läpi näkyy jotain muuta. Mahtoikohan tuosta selityksestä tajuta yhtään mitään? :'D Mutta siis niinkun esimerkiksi tässä asussa.

Mutta mä menen nyt syömään niitä uusia perunoita, jos vaikka sen jälkeen olis enemmän muutakin sanottavaa kuin näitä ruokahöpötyksiä. Toivottavasti kaikkien juhannus sujui mukavasti. Nyt on hyvä jatkaa uudella innolla taas tähänkin viikkoon!

Mitkä jutut on teidän tämän hetkisiä lemppareita?

torstai 22. kesäkuuta 2017

Resepti: Smoothiebowl avokadolla

Tässäpä sopiva smoothieresepti näin juhannuksen alla - tarpeeksi ruokaisaa ennen juhannushurvitteluja tai sopivasti palauttavaa niiden jälkeen takaisin elävien kirjoihin nousemiseksi :D Eli tällä kertaa varsin vihreää smoothien/tuorepuuron sekaista settiä on siis tiedossa. Ensimmäistä kertaa uskalsin kokeilla laittaa avokadoa smoothieen ja onneksi niin, koska hyvinhän se sopi sekaan!



Tästä määrästä tuli pari lautasellista. Smoothiessa on kolme pienehköä banaania, kiivi sekä avokado (melko pieni sekin). Hedelmät soseutetaan reilun desin kanssa soijamaitoa. Valmiiseen seokseen sotketaan joukkoon vielä puolisen desiä kaurahiutaleita ja ruokalusikallisen verran chiansiemeniä ja annetaan paksuuntua vähintään 10 minuuttia jääkaapissa. Päälle heitin vielä yhden kiivin ja banaanin lisää sekä hiukan pähkinöitä ja marjoja. Helppoa ja herkullista, mutta sopivan täyttävääkin!

Nyt kuitenkin oikein ihanaa juhannusta kaikille! Palaillaan ensi viikolla :)

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Parasta puuhaa sadepäivälle

Sade ei ulkona tarpoessa aina tunnu maailman hauskimmalta jutulta, mutta sisällä se on oikeastaan aika tunnelmallista. Tykkään kesän sadepäivistä, koska silloin saa hyvällä syyllä vain olla kotona tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, että pitäisi lähteä jonnekin. Sadepäivinä parasta tekemistä on mun mielestä esimerkiksi:

  • aloittaa viimeinkin se kirja, joka on odottanut hyllyssä liian kauan.

  • etsiä uusia reseptejä ja tehdä jotain sellaista syötävää, mitä ei ole koskaan ennen kokeillut.

  • inspiroitua tyyleistä/sisustuksesta/meikeistä Intagramissa ja Pinterestissä.



  • nukkua päikkärit pehmeään vilttiin kääriytyneenä.

  • tehdä suuri kupillinen kuumaa kaakaota ja katsoa lempparisarjaa.

  • olla vaan ja kuunnella, kun pisarat ropisevat ikkunaan.

  • kuunnella tunnelmallista musiikkia ja fiilistellä juuri tätä hetkeä.


Näillä jutuilla sadepäivä muuttuu mun mielestä varsin mukavaksi ja rentouttavaksi. Kesällä puuhaa tuntuu aina riittävän, joten välillä on hyvä ihan vain rauhoittua. Mikä on teidän mielestä paras tapa käyttää sadepäivä?

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kun itse tekee, saa mitä tulee

Moikka ja kivaa viikonloppua kaikille! Onpas ollutkin nyt upean kesäisiä päiviä! Alkuviikon sadepäivät sen sijaan tuli käytettyä yhden paitaompeluprojektin parissa, josta vähän mainitsinkin. Mä olen aina ollut vaatteiden tekijänä vähän sellainen innostuja, että inspiksen tullessa alan vaan sen kummemmin suunnittelematta tehdä jotain ja joskus lopputulos on parempi ja joskus huonompi. Tällä kertaa tuli tällaista!

 photo Diypaita002_zpsjlet5vut.jpg

paita: itse tehty
farkut: Dr. Denim
kengät: Vagabond
laukku: Zaful (saatu)
arskat: Primark

 photo Diypaita003_zpsub8sto4x.jpg

Tuo sininen kangas on ollut mun kaapissa jo vuosia, eikä tuollainen kiiltäväpintainen ohut kangas ole ihan helpointa tällaiselle amatöörille käsitellä :'D No tuli lopputuloksesta siitä huolimatta ihan sellainen, minkä kehtaa päällensä laittaa! Nyt, kun sain pitkästä aikaa jotakin tehdyksi, tuli heti sellainen fiilis, että pitäisi alkaa taas kokeilla tehdä muutenkin jotakin vaatteita. Nuorempana tein paljonkin kaikenlaista, mutta viime vuosina oon lähinnä kavennellut ja muokkaillut valmiita vaatteita. Tuntuu, että itsevarmuus omaa tekemistä kohtaan on kadonnut tämän tauon aikana, mutta ehkä sitä vieläkin pystyisi saamaan jotakin aikaan! Ihan kauheasti kutkuttelis koittaa tehdä housut jostain syystä!

Teettekö te vaatteita itse?

torstai 15. kesäkuuta 2017

Resepti: Neljän raaka-aineen maidottomat jätskipuikot

Nyt, kun kesä on taas täällä, tulee yksi kuumiin päiviin sopiva herkku! Eli nytpä on yhden maailman helpoimman reseptintapaisen aika eli tänään vuorossa kotitekoiset maidottomat jätskipuikot. Näiden tekemiseen et tarvitse muuta kuin sauvasekoittimen tai blenderin ja jonkinlaiset jäätelömuotit!



Tämä "jäätelö" syntyy siis banaanista, soijamaidosta, mustikoista ja kiivistä. Ensin kiivi siivuiksi, jotka painellaan kiinni muottien reunoihin että saadaan aikaan tosi söpöt koristukset! Loput ainekset vedetään blenderissä mössöksi ja kaadetaan sitten muotteihin. Mun kuuteen pienehköön muottiin meni 2 banaania, n. 1/2 dl mustikoita ja 1 dl soijamaitoa. Sitten vaan pakkaseen vähintään viideksi tunniksi ja puikot ovat valmiita nautittavaksi. Helppoa ja herkullista!

Tätä jätskiä voi vetää hyvillä mielin vaikka joka päivä. Onneksi mulla on muutama puikko vielä odottamassa pakastimessa!

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Syreenien keskellä

Heipat! Huomenna kuulemma jatkuis kesä! Tämän sadepäivän olen käyttänyt yhden ompelusprojektin parissa, mutta en vielä tiedä tuleeko siitä ihana vai kamala. Toivottavasti kääntyy ihanan puolelle niin voin esitellä sen vielä teillekin! Tai ellei niin voihan se mennä varoittavana esimerkkinä siitä, mitä ei kannata tehdä :'D Otetaan kuitenkin tähän väliin yhdet vanhemmat vapaapäivän asukuvat!

 photo Syreeneit005_zpsbak9ssgh.jpg

mekko: Bershka
tossut: Vagabond
reppu: New Yorker

 photo Syreeneit001_zpsthkmjlva.jpg

Tämä Madridista hankittu Bershkan mekko muistuttaa tosi paljon Gina Tricotissa myynnissä olevaa saman väristä ja aika pitkälle mallistakin mekkoa. Just, kun olin toivonut löytäneeni hiukan persoonallisemman mekkosen niin tuntuu, että samanlaisiahan näkyy kaikilla. Sille ei voi kuitenkaan mitään ja tämä on joka tapauksessa mun mielestä tosi söpö!

Kivaa tiistai-iltaa!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Tällä viikolla olen...

...nauttinut auringosta.

...syönyt ulkona terasilla, niin omalla kuin ravintolassakin.

...käynyt ravintola Rosterin avajaisissa.

...käynyt katomassa Tom Cruisen uuden Muumio-elokuvan. (Joka oli kyllä uskomattoman kökkö ja juoneton.)

...bailannut Antti Tuiskun keikalla Saaristo Openissa.

...brunssitellut kotona.

...käynyt Kuralan Kylämäessä ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen.



Kaiken tämän puuhailun seurauksena tällä viikolla blogi on ollutkin varsin hiljainen. Välillä on mukavaa vaan pitää kone kiinni! On tässä ehtinyt tulla postausideoitakin, joten ehkä ensi viikolla olenkin taas kuuluvaisempi.

Kivaa uutta viikkoa kaikille!

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Linnut rinnuksilla

Mekko farkkujen kanssa - uhka vai mahdollisuus? Katumuotikuvissa on näkynyt viime aikoina asuja, joissa mekon alle on yllättäen puettukin farkut. Ei haittaa, jos ei osaa päättää kumman tänään haluaisi päälleen, kun nyt voi pukea molemmat! Minuun ei kyllä iske se, että pidemmän mallinen tai paksu mekko vedetään farkkujen päälle, koska mun silmään se vaan näyttää tunkkaiselta. Sen sijaan läpinäkyvä mekko farkkujen ja topin kanssa on mun mielestä juuri sopivan kiinnostava yhdistelmä!

 photo Lintumekko002_zpsqug39aci.jpg photo Lintumekko003_zpsyn6nahsn.jpg

mekko: Bik Bok
farkut: Zara
tossut: Converset
arskat: Zaful (saatu)

 photo Lintumekko004_zpsvicnn7pp.jpg photo Lintumekko005_zpsvnavnerx.jpg

Läpinäkyvä mekko löytyi ihan sattumalta, kun yritin etsiä Bik Bokilta sitä olkihattua, jonka loppumista jo aiemmin valittelin. Mekko oli alessa viidellä eurolla, vaikka alkuperäinen hinta oli ollut neljäkymppiä! Täyteen hintaan en olisi varmasti uskaltanut kyseistä vaatetta hankkia, mutta poimin sen mukaan alerekistä (kokeilematta tietysti, koska kuka sellaisia jaksaa :'D), koska ihastuin noihin lintukuvioihin. Onneksi ostin, koska nyt laittaessani kyseisen vaatteen päälleni, ihastuin siihen tosi kovasti!

Mites teidän silmää miellyttää mekko farkkujen kanssa? Mä kallistun tässä mahdollisuuden puoleen!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kesäkuun unelma-asu

Noniin, eli nyt on vuorossa kesäkuun haaveasu! Jotenkin tuntuu, että tänä kesänä muhun iskee aika lailla samat jutut kuin viimevuonakin. Vaaleansininen, olkihatut ja varvassandaalit ovat haaveilussa niin tänä kuin olivat viime kesänäkin. Toi laukku sen sijaan on ihan uusi juttu! Olen nähnyt parillakin bloggaajalla instakuvissa tuollaisen kameran näköisen laukun ja sellainen olis mun mielestä aivan ihana!!

June


Nyt kun ei ole enää mitään omia koulunpäättäjäisiä, on jotenkin vaikeampi sisäistää, että se on kesä nyt ihan oikeasti. Tämä vuosi on mennyt jotenkin hirveän nopeasti ja tuntuu, ettei millään voisi olla vielä kesä, vaan tämä on jotain hämäystä vaan :'D Uskottava se kuitenkin on ja onneksi ensi viikolla lämpötilojen pitäisi noustakin jo ihan mukavan kesäisiin lukemiin!

Mukavaa viikkoa kaikille taas! Iskeekö tämä haaveasu?

torstai 1. kesäkuuta 2017

Valitusvirsi

Välillä joku on kysynyt minulta, miksi kirjoittelen aina vaan positiivisia juttuja. Lähtökohtaisesti tykkään jakaa hyvää mieltä, eikä positiivisuuden tarkoitus ole kiillottaa omaa sädekehää tai näytellä täydellistä ihmistä täydellisessä elämässä, kuten se helposti tunnutaan näkevän. Itse vaan satun tykkäämään sekä lukijana, että kirjoittajana siitä, ettei aina vaan valiteta kaikesta. Tehdäänpä nyt kuitenkin poikkeus ja tällä kertaa valitetaan niin saakelisti! Tällä hetkellä eniten ketuttaa esimerkiksi...

...allergialääkkeet. Vaikka olis kuinka väsyttämättömiä lääkkeitä niin mä oon ainakin ihan mitä vaan niistä syödessä todellakin väsynyt ja välillä tekis vaan mieli nukkua koko päivä!

...liikennetörttöilijät. Mun työmatka taittuu motaria pitkin ja usein sillä matkalla samaan kohtaan osuu joku ärsyttävä kuski. Miksi esimerkiksi täytyy ajaa kahdeksaakymppiä, mutta jos joku erehtyy yrittämään ohi niin samantien vedetään vauhti kahteensataan?

...hattuostokset. Olin katsonut alkuviikosta yhtä hattua Bik Bokin sivuilta ja eilen, kun menin liikkeeseen sitä ostamaan niin johan se oli ehtinyt loppua niin kaupoista kuin netistäkin!



...rämisevä ikkunalauta. Siis ei jestas kun meidän ikkunassa joku metallinen osa pitää tuulessa niin jäätävää räminää, että tekis mieli vaan repiä se irti, ellei joku saa sitä pian loppumaan!

...tämä postaus. Olin ehtinyt juuri saada mun valitukset kirjoitettua, kun jotenkin onnistuin sulkemaan tämän niin, että puolet tekstistä hävisi ja nyt kirjoittelen tätä sitten uudelleen :D


Täytyy kuitenkin sanoa, että tätä postausta kirjoittaessani sain oikein miettiä, mitä valituksen aiheita mulla on. Ehkäpä siis olen melko positiivinen ihminen, koska en takerru helposti pieniin vastoinkäymisiin, eikä negatiiviten juttujen vatvominen hirveästi jaksa kiinnostaa. Ainahan sitä keksisi silti valitettavaa ja asioita, jotka nyt vaan on niin kauhean huonosti, jos vaan haluaisi. Täytyy silti sanoa, että ilon aiheita mun olisi ollut paljon helpompi keksiä!

Siispä, iloista torstai-iltaa kaikille. Kohta on jo viikonloppu!