sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Aikuisten ystäväkirja

Tämä haaste on pyörinyt blogeissa viime aikoina. Ajattelin nyt itsekin sitten tarttua tähän samaan, koska ainakin mun mielestä näitä on aina kiva lukea! Tässä siis mun ystäväkirjavastauksia.

Olen syntynyt vuonna: 1990, eli olen siis 26-vuotias.

Lapsuuskotini langallinen numero: Se on edelleenkin olemassa, vaikkei siihen taidakaan soittaa muut kuin meidän mummo. En kuitenkaan viitsi laittaa sitä tänne, ettei äiti ja iskä ala saada mitään pilapuheluita :D

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona:
Näyttelijä. Olin ihan rakastunut teatteriin ja olen kyllä vieläkin! Joskus käy kyllä edelleen mielessä, että olis ollut jännittävää kokeilla pyrkiä teatterikorkeaan, vaikken sitten lopulta ikinä uskaltanut...

Mutta isona minusta tulikin:
Kauppatieteiden maisteri. Tällä hetkellä töissä olen nimikkeeltäni markkinointiassistentti.



Täydellinen puoliso:
Tähän voisi sanoa vaikka mitä kliseitä, mutta ainakin sellainen sopivan hölmö, ettei aina tarvitse ottaa asioita tai itseään turhan vakavasti.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen:
Ehtisin viikollakin käydä iltaisin vaikka syömässä tai nähdä kavereita useammin. Ärsyttävää, että työt vie päivistä niin suuren osan...

Harrastan nyt: Koirien kanssa puuhailua ja lenkkeilyä, erilaisia askarteluja ja piirtelyitä sekä tietty tätä bloggaamista myöskin.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: Täytyy tunnustaa, ettei mulla ole Spotifyta! Mutta jos jotakin muuta kautta kuuntelen jotain, livahtaa helposti johonkin ala-asteen diskojen suosikki ysärihitteihin :'D

Noloin teeveeohjelma josta pidän: Lemmen viemää. Tän olen tosin tunnustanut joskus aiemminkin täällä!

Bravuurini keittiössä:
Henkka sanoi, että rapupasta ja porkkanakakku, joten mennään vaikka niillä. Olen kyllä muutenkin melko innokas ruuanlaittaja ja ihan hyvä kokkikin.

 photo HM mekko004_zpszjsn66ga.jpg

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun:
No en ehkä aina, mutta mulle tulee helpommin itku onnellisista lopuista vaikka elokuvassa kuin surullisista. Olen joskus itkenyt tosin jotain koiramainostakin.

Lapsuuteni lempilelu:
Se oli sellainen kuperkeikkanalle vai mikä niiden nimi mahtoikaan olla. Rolle nimeltään!

Lempilelu nykyään: Apua en tiedä. Kännykkä?

Salainen paheeni: Juon aika paljon kolaa. Rakastan vaan yksinkertaisesti sitä makua!

Eikun se ihan oikea salainen paheeni:
Ei mulla ole mitään hirveän salaisia kai. Olen ihan avoin näistä mun herkutteluista ja muista :D

Viisaus, jonka olen tähän mennessä olen oppinut: Ei kannata murehtia etukäteen sellaisia juttuja, joille ei voi mitään.

Siinäpä tulivat minun vastaukseni! Paljastuko mitään uutta? Tarttukaa tekin ihmeessä haasteeseen, jos tuntuu siltä, että haluaisitte myöskin näihin vastailla. Linkatkaa postaus ihmeessä mullekin sitten!

Toivottavasti kaikkien viikonloppu sujui kivasti ja mukavaa uutta viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Tää oli kiva itekin tehdä ja näitä on kiva lueskella :) Kivaa ens viikkoa sinnekin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu nää on mustakin kivoja. Tulee esiin uusia puolia bloggaajista!

      Poista
  2. Tää aikuisten ystäväkirja on kyllä hauska!
    Ja hyvä, että tällä paljastui myös toinenkin vanhojen ysäri biisien fiilistelijä ;)

    http://jennakaroliiiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei kai sitä ysärilapsen juuristaan pääse mihinkään :'D

      Poista


Kommenttisi piristää päivääni, kiitos siitä :)