perjantai 30. syyskuuta 2016

Syyskuun parhaat

Jättiläisneuleet

Olen tällä hetkellä ihan rakastunut oversized meininkeihin neuleissa ja muutenkin suuriin ponchoihin ja neulemekkoihin. Heti, kun tuli hiukan viileämpi, aloin haaveilla kaikista tällaisista rennon lämpimistä ihanuksista! Ja vitsi kun ne näyttäis niin kivoilta niiden mun ylipolvensaappaidenkin kanssa!

Knitwear


Vauva-arki

Tällä hetkellä päivät pyörii vielä aika pitkälti meidän uuden pikkupennun ehdoilla. Herra on viettänyt meidän kanssa nyt viikon. Hän on varsin helppo tapaus, mutta kyllähän siinä on paljon kaikkea puuhaa, mitä ei aikuisen koiran kanssa enää tavitse miettiä. Joutuuhan tässä koko ajan olemaan valppaana, ettei pissa ehdi tulla väärään paikkaan tai pikkumiehen suuhun päädy jotain sinne kuulumatonta. Mutta onhan toi tyyppi suloinen, joten kestää kaikkia pieniä hankaluuksiakin hyvin vähän aikaa!



Harper's Island

Muistatteko vielä tämän sarjan? Meillä tuli tästä poikaystävän kanssa puhetta ja katsottiinkin se nyt uudelleen. Oli se edelleen kyllä jännittävä! Ei edes haitannut, vaikka muistikin syyllisen, koska sen takia osasi tällä kertaa katsoa, missä kohdissä loppuratkaisusta oli vihjeitä. Jos et aikoinaan katsonut tätä sarjaa niin suosittelen! Ja vaikka olisitkin katsonut niin toimi toisellakin kertaa. Kyllä mä olin unohtanut ainakin puolet jutuista tässä vuosien varrella jo!



Sellaisia juttuja tuli sitten minun tämän kuun listalleni - taas oli vähän sekalaista sakkia :D On kyllä ollut jokseenkin kummallinen syyskuu, kun nyt vasta on alkanut edes tuntua syksyiseltä! Outoa, että vielä viikko sitten taisin kulkea suunnilleen kesävaatteissakin!

Mitkä on teidän mielestä niitä parhaita juttuja just nyt?

tiistai 27. syyskuuta 2016

Lopulta minäkin ihastuin Victoria's Secretiin!

Victoria's Secret on ollut vähän sellainen merkki, johon mulla on jollakin tavalla ristiriitaiset fiilikset. Jotenkin se on tuntunut mun mielestä vähän ylihinnoitellulta, eivätkä ainakaan ne alusvaatteet, jotka omistan, ole mitenkään erityiesti vaikutaneet parempilaatuisilta kuin jotkut puolta halvemmatkaan... Ostin kuitenkin pari viikkoa sitten laivalta tarjouksesta kolme body mistiä, kun ne sattui saamaan alle kahden hinnalla - ja täytyy sanoa, että niihin ihastuin!

 photo Victosiassecret001_zpsnhjpc5kv.jpg photo Victosiassecret002_zpss3z9jjua.jpg

Yksi tuoksuista päätyi äidille ja nämä kaksi pidin itse. Mulla on nyt ollut sellainen kausi, että ei ole tullut hirveästi käytettyä hajuvesiä, sillä monet tuoksut tuntuvat jotenkin liian raskailta. Nämä body mistit ovat nyt kuitenkin käytössä osoittautuneet ratkaisuksi siihen pulmaan, sillä ne ovat ihanan kevyitä ja raikkaita. Niitä onkin tullut laitettua nyt lähes päivittäin! Ja siellähän on myös mun uusin kuvausassistentti työssään tuonut asetelmaan oman luunsa. Saa nähdä, saako näiden kahden hepun kanssa otettua joskus vielä koirattomiakin kuvia :'D

Kivaa viikkoa kaikille ja palaamisiin!

torstai 22. syyskuuta 2016

Jumitusliivi

Siis oikeasti huomasin juuri, että blogin perusteella näyttää siltä, etten enää käytä varmaan mitään muita vaatteita kuin tuota samaa liiviä! Ei se iha totta ole, mutta toisaalta laajan yhdisteltävyyden ansiosta se on kyllä tullut helposi vedettyä päälle viime aikoina, kun on vielä liian lämmintä kunnon takille, mutta pieni lisälämpö ei kuitenkaan ole pahitteeksi.

 photo Valkoista003_zpslueq8vae.jpg

liivi: Bershka
neule: Mango
hame: Monki
laukku: Rebecca Minkoff
kengät: Araminta

 photo Valkoista002_zpsohylcz5i.jpg

Mutta nyt on illan ohjelmassa uuden ihmettelyä - lähdetään seuraavaksi nimittäin hakemaan se koiranpentu kotiin! Elämme jännittäviä aikoja! Toivon ja uskonkin, että kaikki menee hyvin, mutta kyllä silti hiukan vatsaa puristaa. Toivottavasti pikkuherrat tottuvat toisiinsa pian ja saadaan elämä pyörimään tässä uudessa tilanteessa.

Palataan varmasti piakkoin pentukuulumisilla ja sitten taas muillakin jutuilla, kun niitä jälleen sopii päähän :D Kivaa loppuviikkoa kaikille!

maanantai 19. syyskuuta 2016

10 kysymystä

Löysin luonnosten joukosta tällaiset vuosi sitten ylös otetut haastekysymykset ja ajattelin, että nytpä saattasi siis viimein olla aika vastatakin niihin! Joukossa on yksi syysaiheinenkin kysymys, joten nythän tämä on ihan ajankohtainenkin jälleen. Tästä siis lähtee!

1. Minkä asian haluaisit toteuttaa lähitulevaisuudessa?
Jos lähitulevaisuudessa on noin niinkun lähivuosina niin haluaisin matkusta Japaniin! Se on sellainen paikka, mistä olen nyt hiukan haaveillut jo jokusen vuoden.

2. Jos olisit sarjakuvahahmo, niin mikä olisit?

Olisin varmaankin joku mangahahmo, koska olishan se mahtavaa, jos voisi olla niitä käsittämättömiä vaatteita ja jättiläiskampauksia, mitä manga on pullollaan :D

3. Bravuurisi keittiössä?

Varmaakin sellainen pesto-pasta homma. Herkullista ja helppoa ja siihen voi aina näppärästi laittaa niitä juttuja, mitä milloinkin jääkaapissa on! Lisäksi leivon aika paljon ja makeista jutuista mun bravuuri on kyllä porkkanamuffinssit, joihin löytyy reseptikin täältä!



4. Miten näet blogisi tulevaisuuden?

Jotenkin hankala kysymys. Varmaan jokseenkin samanlaisena kuin nykyisyydenkin... :D Tämä on paikka kaikelle sille hömpälle, josta tykkään, mutta jota ei välttämättä viitsi muualla niin paljon kuitenkaan käsitellä. Ihanaa vastapainoa työnteolle!

5. Podetko koskaan maailmantuskaa?
No juu, vaikka olen kyllä kovasti yrittänyt lopettaa murehtimasta liikaa. Välillä se tuska kaikesta pahuudesta ja muusta kuitenkin aina iskee...

6. Ideaali vapaapäiväsi?
Aamulla saa rauhassa lueskella lehteä, selailla nettiä ja syödä aamupalaa. Vapaapäivänä on myös ihanaa käyttää aikaa johonkin askarteluun tai piirtelemiseen tai vastaavaan, kun ei ole heti kiire lopettaa!

7. Kadutko mitään tekemisiäsi ratkaisuja?

En mä kyllä varsinaisesti kadu. Tottakai sitä välillä miettii, kuinka olisi käynyt, jos olisi jossain kohtaa valinnut toisin, mutta olen myös tosi tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen. Siksi en kadu, koska juuri näiden valintojen kautta olen päätynyt tähän.


 photo Randomasu002_zpsizbwpfuc.jpg

8. Miten mies saa sinut nauramaan?
Tyhmyydellä :D Muhun uppoaa kyllä useimmiten ne kaikkin huonoimmat läpät ja kaikenlainen hassuttelu.

9. Miten otat tästä syksystä irti parhaat palat?

No kun kerran se toinen pikkukoira nyt tällä viikolla meille tulee, niin varmaankin saan viettää varsin paljon aikaa ulkona, kun herraa täytyy alkuun viedä pissalle joka välissä. Lisäksi aion polttaa kynttilöitä taas, kun illat pimenevät! Kesällä olen ollut työnteosta tosi poikki ja nyt, kun kiire on helpottanut, aion myös taas yrittää nähdä kavereita enemmän! Tosi harmi, että kesä oli niin raskas, että kaverisuhteet kärsivät siitä, etten vaan jaksanut lähteä mihinkään...

10. Oletko illan virkku vai aamun torkku?
Vaihtelevasti. Nyt olen ollut aamuisin tosi väsynyt, mutta samaan aikaan oon aika aamuihminen ja tykkään olla hereillä aikaisin. Aina sitä ei silti saa itseään revittyä ylös sängystä!

Siinäpä tuli siis kysymyksiä ja vastauksia. Tämä oli muistaakseni aikoinaan joku haaste eli tehkää muutkin ihmeessä, jos siltä tuntuu. Nyt tai vaikka sitten ensi syksynä, vuosi sinne tai tänne :D

Mukavaa uutta viikkoa taas kaikille!

perjantai 16. syyskuuta 2016

Syyskuun unelma-asu

Tämä syyskuu on ollut varsin kesäinen, joten tässä ei olla vielä päästy käsiksi kovinkaan vahvasti syysasuihin. Kollaasiin keräsi kuitenkin vähän viileämpii ilmoihin sopivan kokonaisuuden, koska kyllähän nekin väkisin alkavat jossain kohtaa tulla. Eihän tällainen teepaitakelienjatkumisihme nyt sentään loputtomasti voi kestää :D

September


Keräsin kokonaisuuden ylipolvensaappaiden ympärille, koska olen niihin niin rakastunut! Samaten halusin mukaan viininpunasen repun ihan vaan, koska yhdellä mun tutulla on sellainen ja olen kuolannut sitä melko pahasti... Viininpunainen on mulle ollut jo muutaman vuoden se syksyn värisuosikki ja näyttää, että tänäkin vuonna sama homma toistuu. Ja ihastus ponchoihin säilyy myös. Voi että, kun haluaisin jonkun tuollaisen vähän etnisesti kuvioidun lämpöisen ponchon omaankin kaappiini!

Mitäs tykkäätte tästä asusta?

maanantai 12. syyskuuta 2016

Ei tarvitse olla rikas ollakseen tyylikäs

Ohhoh, onkin vierähtänyt melkein viikko viime postauksesta! Viime viikko oli kiireinen ja viikonloppu meni lomaillessa Tukholmassa niin arjesta kuin somestakin. Oli kyllä todella rentouttava ja ihana viikonloppu! Tukholmasta onkin tulossa hiukan ruokasuosituksia myöhemmin, mutta nyt ensin hiukan asua tältä päivältä. Ei vitsi, mikä intiaanikesä tänä vuonna tulikaan!

 photo Olkapaumlaumlpaita005_zpsrnpmqziv.jpg photo Olkapaumlaumlpaita001_zpsha2gto7p.jpg

kengät: Nelly
paita & farkut: ?? (Ranskasta)
koru: Glitter

 photo Olkapaumlaumlpaita004_zps96zd9atc.jpg

Ja sitten tämänkertaiseen asuun ja postauksen otsikkoon. Tämä asu on nimittäin todellista halpiskamaa ja alelöytöjä! Paita ja housut lähtivät mukaan Cannesista, jostakin outlet-myymälästä yhteensä alle 15 eurolla. Kengät sen sijaan olivat Nellyn alessa alkukesällä n. 7 euroa. Aurinkolasit on saatu kouluaikoina jossain bileissä Sefeltä ja koru oli jäänyt äidillä käyttämättömäksi ja siirtyi sitä kautta mun kaappiin (sen hintaa tosin en tiedä - saattaa olla arvokkaampi kuin muu asu yhteensä :'D)... Joka tapauksessa tämä kokonaisuus on siis mulle kustantanut vähän päälle 20 euroa! Okei, halpa muoti ei välttämättä ole sitä eettisintä, mutta se on sitten keskustelu erikseen. Ja kyllä mä silti väkisin innostun hyvistä löydöistä!

Mitäs tästä halpisasusta ollaan mieltä?

tiistai 6. syyskuuta 2016

Resepti: Herkullinen kauraomenapaistos

Koska mun vanhempien pihalla on kunnon omenapuutarha, ollaan nyt yritetty parhaamme mukaan käyttää kaikkeen mahdolliseen omenaa. Olen jo tehnyt piirakoita, smoothieita ja vielä olisi tarkoitus vähän pakastaakin talven varalle. Ehkä kaikkein helpoin (ellei lasketa omenan syömistä ihan sellaisenaan :D) ja silti todella herkullinen tapa käyttää omenaa on kuitenkin kauraomenapaistos. Tämä omenaherkku on ehkä se mun lemppari!



Tarvitset:
kaurahiutaleita
voita
kanelia
sokeria
ja tietysti sitä omenaa

Tämä resepti ei oikeasti edes ole mikään resepti, koska tekeminen on niin helppoa. Omenat kuoritaan ja laitetaan palasiksi. Sen jälkeen sulatetaan voita kulhossa ja sulan voin sekaan sotketaan kaurahiutaleet sekä oman maun mukaan kanelia ja sokeria. Määristä voisin sanoa, että kahden hengen annokseen me käytettiin 3 omenaa. Voin ja kaurahiutaleiden määrän voi valita ihan oman maun mukaan, mutta pääasia on, että seoksesta pitää tulla sellainen, että kaikki voi imeytyy hiutaleisiin, eikä jää lillumaan pohjalle. Selkeää, eikö totta? :'D Sitten vaan koko setti uuniin 150 asteeseen noin vartiksi ja tarjoiluun vaniljajäätelön kanssa. Ai vitsi, kun on kyllä hyvää!

Mikä on teidän lemppari omenajälkkäri?

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ylipolvensaappaissa

Heippahei! Tämä sunnuntai on mennyt varsin rennoissa tunnelmissa syöden aamupalaa pitkän kaavan kautta, leffaa katsellen ja sohvalla maaten. Äsken käytiin äidin kanssa myös hiukan kahvittelemassa ja samalla saatiin napattua asukuvat juuri ennen kuin kaatosade alkoi. Onneksi ehdittiin, koska olenkin jo odottanut, että saisin otettua asukuvia mun uusien ylipolvensaappaiden kanssa!

 photo Ylipolvensaappaat004_zpsjqomyxu6.jpg photo Ylipolvensaappaat001_zpsdgv2tdoy.jpg

liivi: Bershka
kengät: Nelly
hame: Monki

 photo Ylipolvensaappaat005_zpsy0taonw5.jpg

Ihastelin noita kenkiä Nellyn sivuilla jo viime talvena, mutta silloin ne jäivät vielä ostamatta. Pari viikkoa sitten raaskin kuitenki lopulta klikata nuo ihanuudet ostoskoriin ja onneksi tein sen, koska nehän on aivan upeat! En ole aikoihin ollut kengistä näin innoissani! Näen jo päässäni vaikka mitä asuja, joihin ne haluaisin yhdistää.

Kivaa sunnuntaita kaikille! Mitä tällä kertaa ollaan asusta mieltä?

perjantai 2. syyskuuta 2016

Perjantain positiiviset

Kesän hullu työputki helpottaa viimeinkin ensi viikolla. Tätä on todellakin odotettu!!

Kolme viikkoa ja meidän toinen pienokainen saadaan kotiin. En malta enää odottaa! Käytiin taas katsomassa herraa ja on hän kyllä hurmaava.

Ensi viikolla on tiedossa miniloma Tukholmassa. Samalla olis tarkoitus ehtiä treffailla pitkästä aikaa muutamia siellä asustelevia kavereitakin.



Tein tänään elämäni ensimmäisen smoothie-bowlin ja ymmärrän nyt, miksi ihmiset ovat niistä niin innoissaan :D

Tänään tulee telkkarista leffa, jota katsoessa olen oikeasti meinannut kuolla nauruun. Sehän on Scary Movie!

 photo DSC_0369_zpsgfzoyndu.jpg

Mun orkidea on yli kuukauden jälkeen edelleen vastoin kaikkia todennäköisyksiä hengissä!

Aurinko paistaa ja ensi viikoksi on edelleen luvattu ihanan kesäistä säätä!

~~~

Saatiinpa sentään positiivista mieltä kaivettua esiin, vaikka viime viikot olenkin ollut aika loppu ja poikki. Nyt on ehkä aika taas keskittyä enemmän itseensäkin, koska olen huomannut, että kaikki kiire ja stressi on ollut minulle hiukan liiaksi. Olen yleisesti ottaen varsin positiivinen, mutta nyt on ollut päiviä, joina ei vaan ole jaksanut etsiä niitä hyviä puolia. Nyt täytyy taas yrittää muistaa keskittyä myös siihen omaan jaksamiseen :)

Kivaa viikonloppua kaikille <3