keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Venetsia ja Bologna

Noniin aloitetaan matkajuttujen purkaminen! Ajattelin, että kirjoittelen näitä pikkuhiljaa pari tai kolme paikkaa kerrallaan, että postausten pituus säilyy järkevänä. Aloitetaan siis ihan järjestyksessä meidän reissun kahdesta ekasta etapista eli Venetsiasta ja Bolognasta!

Venetsia

Venetsia on mun mielestä aivan ihanan epätodellinen paikka. Onhan se piukassa turisteja ja sen takia toki kalliinpuoleinen, mutta siinä, että katujen tilalla menee kanaaleja on jotain aika maagista! Hintataso on toki esimerkiksi Pyhän Markuksen torilla ja muilla vastaavilla turistinähtävyyksillä sijaitsevissa ravintoloissa ja kahviloissa korkea, mutta hieman sivummalta löytyi kyllä ruokaa ja juomaa ihan sopuhinnoinkin.

Suositukset: Turistinähtävyydet täytyy tietysti käydä kiertämässä. Me katseltiin tosin paikoja vain ulkoapäin, koska ei haluttu viettää puolta päivästä jonoissa. Melkeinpä voisin kuitenkin sanoa, että parasta kaupungissa olivat rauhallisemmat sivukadut. Sieltä löytyi hiukan enemmän paikallista meininkiä, eikä tarvinnut seistä ruuhkissa tuhannen muun ihmisen kanssa.

 photo DSC_0023_zpswbyfc0a4.jpg photo DSC_0200_zpspwaygvfm.jpg photo DSC_0025_zpshaw1vywt.jpg photo DSC_0174_zpsjsvfsbed.jpg

Bologna

Tästä kaupungista mulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista käsitystä ennen sinne menoa. Tämä oli kuitenkin siitä mukava kohde, ettei se selkeästi ollut erityisemmin turistien suosiossa. Arkkitehtuuri oli aika erikoista ja lähes kaikkiin taloihin oli rakennettu kaarikäytäviä. Myös Bolognassa on kanaaleita kuulemma jopa 60 kilometriä, mutta ne on piilotettu enimmäkseen talojen väleihin ja muurien taakse niin, ettei niitä kaduilla kulkiessa helposti edes näe.

Suositukset: Tästä kaupungista suosittelisin Asinelli Toweria. (Paitsi, jos on korkeanpaikankammo - oli nimittäin pelottavimmat portaat kiivetä, missä olen ollut!) Me oltiin kiertelemässä keskustaa sunnuntaina ja silloin kadut Piazza Maggioren lähellä oli sujettu autoilta ja niillä oli esimerkiksi esiintyjiä ja terasseja, mikä oli myös tosi kivaa! Eli, viikonloppumatkalla pääsee nauttiman sellaisestakin ilosta.

 photo DSC_0297_zpstxtngikm.jpg photo DSC_0257_zpsf72gslhe.jpg photo DSC_0299_zps02rsxgel.jpg photo DSC_0335_zpstr36vnzh.jpg

Siitä lähdettiin siis liikkeelle. Seuraavaksi olisi sitten juttua ainakin Firenzestä ja Sienasta! Ja on mulla odottamassa vähän asukuvaa ja muutakin, joten palaillaan taas pian :) Mutta nyt partsille nauttimaan siitä, että on täällä meillä Suomessakin aikas upeaa!

8 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihanan näköistä <3 Vaikka Suomi on ihana kesällä, mulla on silti koko ajan matkakuume!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo kyllähän se aina iskee, vaikka täälläkin on mukava olla :D

      Poista
  2. Upeita kuvia <3 Mun porukat oli reilu kuukausi sitten käymässä Venetsiassa ja kuolasin silloin jo äidin lomakuvia ja päätin, että siellä pitää päästä käymään mahdollisimman pian :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä tosiaan suositella. Toivottavasti pääset kanssa pian!! :)

      Poista


Kommenttisi piristää päivääni, kiitos siitä :)