Tänään se iski minuun - mä en ole enää opiskelija. Kaikki alkoi, kun tulin töistä kotiin ja lähdin koiran kanssa ulos. Jokirannassa vastaan tuli haalareiden paljous ja aika äkkiä päättelin, että tänään vaikuttaisi olevan Aatu. Vielä pari vuotta sitten en olisi missään tapauksessa voinut olla tietämättä tästä yhdestä opiskelijan vuoden kohokohdista, mutta nyt olin täysin unohtanut koko tapahtuman.
Mulla ei ole pariin vuoteen ollut enää erityisempää hinkua päästä opiskelijatapahtumiin tai vetää haalareita niskaan. Tällä kertaa pieni nostalgia kuitenkin valtasi minut. En tiedä, haluaisinko varsinaisesti edes mennä opiskelijarientoihin, mutta samaan aikaan on jotenkin hieman surullista, että se ovi sulkeutuu. Ei niin, etteikö näihin tapahtumiin tietysti voisi edelleen mennä, mutta ei se enää valmistumisen jälkeen ole sama asia.
Hullua, että tämä kuitenkin varsin suuri vaihe on nyt mun elämässä ohi. Virallisesti saan paperit käteen parin viikon päästä, mutta elämä ei siitä mihinkään muutu. Teen jo nyt töitä ja kurssitkin on ollut kasassa jo hetkisen. En ole ajatellut kaipaavani opiskelijuutta sen enempää, mutta asioiden loppumiseen liittyy aina myös hieman haikeutta. Onneksi mulla on opiskeluajoista aivan mahtavia muistoja ja ystäviä, jotka pysyvät varmasti matkassa myös tulevaisuudessa.
Nyt täytyy vaan oppia hyväksymään itsensä tähän uuteen aikuiseen elämään! :D
Tunnisteet: Elämä
