keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Throwback menneille toukokuille

Tänään, kun lenkkeiltiin tuolla kaatosateessa, muistelin viime vuotta ja sitä superlämmintä toukokuuta. Tänä vuonna ei ole kyllä päästy ihan samoihin asteisiin, mutta eiköhän tähänkin kesään niitä lämpimiä päiviä mahdu, joten sitä odotellessa. Selailin muistelun vuoksi aiempien toukokuiden asukuvia ja keräsin tähän yhteen muutamia!

Toukokuu 2014: Kuten jo mainittu, viime vuonna tähän aikaan oli ihan uskomattomat ilmat. Loppukuusta pärjäsi jo ihan kesävaatteillakin! Mun tyylissä sen sijaan ei selkeesti ole tapahtunut suurempia muutoksia, koska ton oikeanpuolisen kuvan vaatteet on näkyneet päällä tämänkin kevään asukuvissa.

 photo touko3_zpsr3snuitl.jpg

Toukokuu 2013: Pari vuotta sitten näyttää, että kovassa käytössä olivat korkotennarit, nahkatakki ja pilkkuhuivi. Kaikki vaatekappaleet löytyy mun kaapista kyllä edelleen, mutta tänä vuonna farkkutakki on ehkä hiukan vienyt voiton nahkatakista ja muun tyyppiset tossut iskee jaloissa enemmän...

 photo touko1.jpg-original_zpseiopi70n.jpg

Toukokuu 2012: Voi vitsi tota tukkaa! Sen kyllä ottaisin takaisin koska vain. Huomaan myös, että täytyy ehkäpä etsiä jostakin tuo punainen takki, joka on jäänyt parina viime vuonna ihan liian vähäiselle käytölle. Hippilook sen sijaan löytää tiensä mun päälle aivan varmasti, kunhan säät vaan lämpenee!

 photo touko4_zpsjpoblndm.jpg

Mun tyylissä ei ole kyllä näiden kolmen vuoden aikana tapahtunut hirveän suurta muutosta, vaikka kausittain esimerkiksi ihastus tiettyihin väreihin tai muihin juttuihin onkin vaihdellut. Kaikki nämä asut kehtaisin kuitenkin pukea vieläkin päälleni! Ehkä pitäisi tehdä throwback teinivuosille, niin voisi löytyä pikkasen hävettävämpää materiaalia :D

Mutta miten tällanen postaus teidän mielestä toimii? Olisiko tulevinakin kuukausina kiva nähdä vastaavia?

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, lisää vaan samanlaisia! :) Voisi itsekin tehdä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä! Kiva kuulla, että tykkäsit :)

      Poista
  2. Toimii :) Ukko sano että ollaan luvattu aika kylmähköä kesää :( Kunpa mäkin tykkäisin mun vanhoista asuista.Tuntuu et mun mieli vaihtuu joka kesä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no mutta ei muutoskaan oo paha juttu! :D Toivon kyllä niin paljon, että ennustukset vielä muuttuis ja tulis kuitenkin lämmintä!!

      Poista


Kommenttisi piristää päivääni, kiitos siitä :)