maanantai 30. maaliskuuta 2015

Hengissä ollaan!

Hui tässä on tullut vahingossa pidettyä pieni blogiloma. Viime viikolla oli speksikiertuetta ja menoa ja tehtävää vaikka muille jakaa ja juuri kun niistä oli selvitty, iski vielä sitten kiva pikku vatsatautikin. Nyt olen kuitenkin jälleen täysissä ruumiin ja hengen voimissa!

 photo 20150329_183055_zpsfaexwetd.jpg

Eilen kävin kotona askartelemassa muutamat pajunvitsat ja maalailemassa pääsiäismunia. Kyllä tollaset lasten jutut on vieläkin hauskoja, vaikka ikää onkin tullut lisää :D Tänä blogilomailun aikana kameraan on kyllä ehtinyt kertyä kaikenlaisia kuvia ja mieleenkin monia juttuja, mistä taas kirjoittaa. Niitä kaikkia siis luvassa tällä viikolla! Palaillaan :)

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Tartu kädestä käteen

Moikka! Tää viikko on ihan älyttömän täynnä ohjelmaa, joten oon jo valmiiksi hiukan stressissä sen suhteen, miten tässä ehtii kaikkeen. Onneksi tässä on vielä kuitenkin päiviä jäljellä hoitaa hommia, kunhan vaan saa aikaiseksi. Musta tuntuu, että helposti silloin kun on paljon tehtävää, meinaa käydä niin, että on kamalan vaikea saada aloitetuksi yhtään mitään...

 photo DSC_9711_zpsqc5vwehf.jpg

mekko: Monki
jakku: Pimkie
tossut: Vagabond

 photo DSC_9720_zpsppe81kpn.jpg

Kun näitä kuvia otettiin, oli ihan jäätävän kylmä ja hirveä tuuli. Hyvä, että helmat ja hiukset on edes hiukan oikeaan suuntaan, että saatiin asukuvat. Tämän asun halusin ehdottomasti julkaista, koska se kuuluu mun suosikkiyhdistelmiin viime ajoilta. Ihanaa saada pitkästä aikaa kaivettua keväisempiä mekkoja esiin! Jee auringolle!

Palaamisiin kunhan taas löytyy aikaa kirjoittelulle :)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Uusia brunssikokemuksia

Käytiin eilen ekaa kertaa kokeilemassa Nick's Food Desgnin brunssia. Kuvat, joita oon netissä nähnyt ruuasta, on näyttänyt sen verran hyvältä, että oli pakko päästä itsekin kokeilemaan. Paikkahan oli itsessään hipsterimäisen tyylikäs, mutta yllättävää sinänsä oli, että tosi suuri osa porukasta oli liikkeellä vauvojen tai pienten lasten kanssa, mitä ei kyllä Turun muilla brunsseilla kauheasti ole tullut vastaan...

 photo DSC_9710_zps0uyfksdv.jpg photo DSC_9692_zpsffbdsmly.jpg photo DSC_9684_zpsixrwnbdm.jpg photo DSC_9694_zpstokdregi.jpg photo DSC_9685_zps7kyrekrp.jpg

Pääasiallisesti ruoka oli kyllä hyvää, mutta jälkkäripuoleen olin vähän ehkä pettynyt. Suklaaputous oli tietysti ihana, mutta kakut ei kyllä mun mielestä olleet kovinkaan kummoisia. Tää ei päässyt mun listalla ihan parhaisiin syömiini brunsseihin, mutta oli mukavaa käydä kokeilemassa! Ei missään nimessä huonokaan :)

Onko muilla kokemusta tästä brunssista?

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Liebster Award

Sain tällaisen kysymyshaasteen Inspire me Sunday -blogissa ja toki vastailen. 11 kysymysta ja 11 haastettavaa bloggaajaa oli tarkoituksena, mutta koska oon todella huono haastamaan muita, ajattelin tyytyä vastaamaan ja jättää muille mahdollisuuden vastata, mikäli innostus iskee :) Tässäpä siis blogaamiseen liittyviä juttuja ja muutama muukin!


1. Mitä ajattelet, kun nyt luet blogisi ensimmäisiä postauksia?

Pakko sanoa, että oon ekojen postausten aikana ollut vielä ihan pikkutyttö, joten hyvä, että asiat ovat muuttuneet niistä ajoista, mutta toisaalta onneksi aloitin bloggauksen silloin. Tästä on muodostunut kyllä rakas harrastus!

2. Oletko joskus loukkaantunut mahdollisista ikävistä sanoista kommenttiboksissa?

En oo saanut kauhean paljon kommentteja, joista loukkaantua, mutta kaikki bloggaajat taitaa joutua välillä kohtaamaan niitä ikävämpiäkin kommentoijia... En kuitenkaan jaksa loukkaantua vieraiden ihmisten mielipiteistä. Sama se, jos joku ei sitten satu tykkäämään.

3. Kuinka paljon aikaa käytät blogiisi päivässä tai vaikkapa viikossa?

Riippuu ihan täysin viikosta. Jos on aikaa, niin kirjoitan mielelläni paljonkin ja jaksan käyttää enemmän aikaa. Toisaalta elämässä on niitä oikeitakin velvollisuuksia, joten kiireviikolla ei välttämättä jää kovin montaa tuntia blogiaikaa...

4. Mitä mieltä puolisosi/läheisesi on bloggaamisesta?

Mun poikaystävä tyykkää onneksi kuvailusta, joten hänellä ei kai hirveästi ole valittamista. Äiti joskus naureskelee, et täytyykö itseään aina kuvailla niin paljon, mutta eipä sekään mua haittaa :D

 photo 20150315_134532_zpsrrnxbxi5.jpg

5. Kuvaile tyyliäsi kymmenen vuoden päästä.

Tää on kyllä aika hankala. Luulen, että jokseenkin samanlainen, mutta ehkä hiukan asiallisempi/aikuismaisempi väkisinkin. Tai sit muutan kaiken ja alan vaiks gootiksi :DD

6. Matalapohjaiset kengät vai korkkarit? Ja miksi?

Aa en osaa sanoa! Riippuu niin paljon asusta ja tilanteesta..

7. Mikä oli viimeisin muotiin liittyvä iso hankintasi?

En ole kyllä tehnyt erityisen isoja hankintoja pitkään aikaan. Isokokoisin muotiin liittyvä hankinta sen sijaan on vaaterekki :D

8. Minkälaista liikuntaa harrastat?

Pakko tunnustaa, että oon aika huono liikkuja ja suurimmaksi osaksi mun urheilut koostuu koiran kanssa lenkkeilystä.

 photo 20150317_131150_zpsjelv6pez.jpg

9. Mihin matkustit edellisen kerran?

Viime kesänä kävin Lontoossa, joka on viimeisin pidempi reissu. Sen jälkeen oon ollut kyllä Tukholmassa.

10. Jos saisit valita elämässäsi jonkin asian (pieni tai iso), jonka tekisit nyt toisin, mikä se olisi?

En tunne tehneeni mitään hirveitä mokia ja oon aika lailla tyytyväinen siihen pisteeseen, missä nyt olen. Ainahan jotain juttuja olisi voinut tehdä paremminkin, mutta toisaalta en usko, että olisin hirveän eri tilanteessa sillonkaan.

11. Seitsemän asiaa, joita toivot tulevaisuudelta?

Toivon tietysti onnea ja terveyttä ja sellaisia perusjuttuja itselle ja läheisille. Lisäksi tietty sitä, että saisin kivan työpaikan opiskeluiden jälkeen ja mahdollisuutta päästä esimerkiksi matkustamaan ja tekemään muita kivoja juttuja.

 photo 20150316_165144_zpsaoihre6k.jpg

Että semmosta. Jos innostuit tekemään tämän niin linkkaa ihmeessä oma postauksesi alle! Kuvituksena tässä on sellaisia epämääräisiä otoksia mun kännykästä viime päiviltä, jotka ei muuten oo päätyneen julkaistaviksi saakka.

Nyt kuitenkin speksiä katsomaan. Palataan pian! :)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Lumet sulaa, ruoho kasvaa

Oijoi, mikä ihana viikonloppu onkaan ollut. Ihanan keväistä ja oon ehtinytkin tehdä vaikka mitä! Kaikessa ahkeruudessani sain jopa ikkunatkin pestyä tänään, vaikka Blankon brunssin jälkeen pitikin hiukan keräillä, ennen kuin taas kykeni toimintaan :D Toivon kyllä kovasti, ettei mitään kamalaa takatalvea tule, vaikka sellaisella tässä on vähän peloteltukin...

 photo DSC_9633_zps6byaiein.jpg photo DSC_9639_zpsi6waemsm.jpg

takki: Vila
hame: Monki
paita: Mango
huivi: H&M
kengät: Vagabond

 photo DSC_9647_zpslhg1lue9.jpg

Tässäpä nyt myös parin päivän takaista asua. Oon odottanut sitä, että saan ton Monkin hameen käyttöön! Hankin sen jo joskus talvella, mutta mun mielestä tää pituus on jotenkin sillä tavalla kesäinen, että vasta nyt on lopulta tullut sellaisia säitä, joihin se näyttää sopivalta. Ja vitsit oli ihanaa laittaa nahkatakki päälle pitkästä aikaa.

Toivottavasti teidänkin viikonloppu meni kivasti :)

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Ihanat kevätkengät!

Postaus sisältää mainoslinkin

Heippahei! Olen viime viikot selaillut nettikauppoja täydellisten kevättossujen perässä ja onneksi löysin sellaiset, jotka täytti mun kriteerit täydellisesti. Valkoinen nahka, siro ulkoasu, sopivat niin hameen kuin housujenkin kanssa! Nää on kyllä niin nätit - ainoa vaan, että uskaltaako niitä käyttää, ettei vaan tule mitään jälkiä näihin ihanuuksiin. No ei vaan, kengät on tietysti käyttöä varten, mutta täytyy pysyä poissa kurasta...

 photo DSC_9649_zpsc27em3t4.jpg photo DSC_9652_zpsibwzjpi0.jpg

Mulla on jo aika monet Vagabondin kengät, eikä kyllä ole ikinä tarvinnut niiden laatuun pettyä. Monien kenkien kanssa huomaa, että joku kohta alkaa hajota käytössä, mutta näissä ei kyllä ikinä ole ollut sitä ongelmaa. Valikoimasta löytyi kyllä niin kivoja tossumalleja ja värejä, että voisin mielelläni ottaa muutamat muutkin :D Jos tossutarvetta siis löytyy, niin käykää ihmeessä tsekkaamassa vaihtoehtoja täältä!

Ihanaa viikonloppua kaikille! :)

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Maaliskuun unelma-asu

Kesken raportin kirjoittamisen eksyin hiukan aiheesta ja rupesinkin kokoamaan tän hetken unelma-asua Polyvoressa. En tiedä, miten opiskeluiden kanssa niin helposti pääseekin käymään tälleen! :D No siitä huolimatta tässäpä nyt kollaasia siitä, milaisia juttuja tahtoisin tällä hetkellä käyttää.

Spring


Reput on innostanut mua jo viime kesästä lähtien ja haluaisinkin sellaisia vaikka kaikissa väreissä! Toinen, mihin oon viime aikoina ihastunut, on pastellisävyt. Ihastelen kaikkien vaaleanpunaisia ja -sinisiä takkeja tällä hetkellä ihan suunnattomasti. Niitä on nyt näkynyt kohtalaisen paljon niin blogeissa kuin kaduillakin. Olis aika perfect, jos tää asu nyt maagisesti ilmestyis mun kaappiin!

Nyt kuitenkin takaisin sen raportin pariin, että saisin palautuksen kuntoon tämän päivän aikana. Palaamisiin!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Mustan lappuhaalarin metsästys

Nyt oon saanut päähäni, että mun olis saatava musta lappuhaalari. Jotenkin tällä kertaa mulle on iskenyt fiilis, että sellanen olis kevään ehdoton must-have! Ongelma kuitenkin on, että mistä sellaisen löytäisi?! Kävin kokeilemaan H&M:llä heidän versiotaan, mutta se ei istunut mun päälle ollenkaan. Siksi mietin, josko jollakin teistä olis osunut silmiin muualla vastaavia. Housujen istuvuus on mulle sen verran hankalaa, etten halua lähteä tilaamaan netistä, vaan ihan kokeilu paikan päällä olisi paras vaihtoehto.

 photo haalari2_zpshmugguyh.jpg

Kuvassa oleva haalari on juuri sellainen, minkä haluaisin! En edes tiedä, mistä tää innostus iski muhun ihan yllättäen. Iskeekö tällainen vaatekappale kenties muihinkin? Nyt niitä vinkkejä kaivataan! Etsin tositarkoituksella :D

Kuva

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Viikonloppuna, pakko valvoa

Hellou! Nyt olisi lopultakin luvassa asukuva, joka otettiin tupareissa. Tällä viikolla on kyllä ollut joku miljoona hommaa hoidettavana ja yhdestä aikaansaamattomuuspäivästä huolimatta oon onneksi onnistunut edistymäänkin juttujen kanssa. Sunnuntaina on tulossa vielä TuKY-Speksin ensi-iltakin. Olin siis tänä vuonna käsikirjoittamassa sitä ja jänskää nähdä koko juttu lopultakin ihan valmiina lavalla!

 photo DSC_9546_zpslvuvaykq.jpg photo DSC_9553_zpsqyjotxtz.jpg

paita: JC
hame: Mango
kengät: H&M

Tästä asusta sen verran, että oli kyllä työn takana tällä kertaa saada vaatteet päälle :D Se mekko, jonka olin tilannut, ei tietenkään tullut ajoissa. Koska olin laskenut kaiken sen päälle, tuli tossa viime hetkillä sitten kokeiltua suunnilleen koko vaatekaappi läpi ja lopulta valittua tällanen aika perus turva-asu. Onneksi kriisistä selvittiin, koska juhlat oli kyllä lopulta tosi kivat! Nyt kuitenkin pakko jatkaa parin esseen kirjoittamista.

Kivaa alkavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Joskus ei vaan pysty

Mulla on ollut tänään yksi niistä päivistä, kun ei yksinkertaisesti meinaa saada mitään aikaan. Joskus olo on vaan kaikkineen väsynyt ja kurja ja oikein mikään ei vaan huvita. Sosiaalista mediaa ja blogeja seuratessa tuntuu monesti siltä, ettei kenellekään muulle käy näin. Facebookissa tulee heti aamusta vastaan päivittäjät, jotka ovat jo käyneet juoksemassa suunnileen maratonin ennen kuin itse on päässyt edes sängystä ylös. Instagram ja blogit ovat täynnä kauniita ruokia, koteja ja muita kuvia, joissa kaikki on aina nättiä ja aseteltu paikoilleen.

Siitä huolimatta uskon, että jokaiselle meistä käy toisinaan niin, ettei vaan jaksa. Internet tekee helpoksi sen, että muiden elämästä voi rakentua sellainen kuva, jossa kaikki on ruusuista ja koskaan ei aamulla tekis vaan mieli jäädä sänkyyn. Tuskinpa täydellistä ihmistä siti on ja huonon päivän sattuessa on joskus ihan ok vaan maata sohvalla ja katsoa telkkaria.

 photo DSC_9568_zpsm9atuwrt.jpg

Pienellä herkuttelulla ja rentoutumisella huonokin päivä voi kuitenkin muuttua paremmaksi. Itselleen on sallittava sekin, ettei aina vaan ole parhaimmillaan. Huomenna sitten taas paremmalla onnella!