keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Ja näin detox-kuuri on sujunut

Tämä on nyt siis kolmas (ja viimeinen) päivä ilman punaista lihaa, gluteiinia, sokeria ja maitotuotteita. Itse ruokavalio on ollut siinä mielessä aika helppo, ettei hirveän suuria muutoksia tavalliseen ole tarvinnut tehdä. Kahvia ja ruisleipää tosin on ollut ikävä ja vaikeimmaksi tämä on tehnyt fakta, että meillä olis ollut täällä tosi paljon karkkia houkuttamassa :D

Ollaan siis syöty kanaa, puuroa, paljon hedelmiä ja kasviksia, munakkaita ja hiukan herkuteltukin kaura-omenapaistoksella. Eniten tavallisuudesta poikkeava juttu on ollut juomapuolella. Ollaan siis joka päivä juotu vihreää teetä ja omatekoisia detox-juomia. Niistä hiukan juttua seuraavaksi.

 photo detox_zpsceflwxwd.jpg

Juomat on siis tehty valmiiksi illalla maustumaan jääkaappiin ja juotu seuraavan päivän aikana. Mä tein nämä puolentoista litran kannussa, joka on ollut kahdestaan ihan järkevä juomamäärä. Ensimmäiseen satsiin laitettiin sitruunaa ja minttua, josta tuli varsin hyvää!

 photo DSC_9429_zpspqq3hy2s.jpg

Toisen kerran juomassa oli greippiä ja kurkkua, mutta pakko sanoa, että tää ei ollut kyllä mikään makunautinto. Kurkun kuorista oli tullut juomaan jokseenkin kitkerä maku, joten ehkä kuorittuna tästä olis saanut paremman. Tai sitten pitää vaan jättää kurkut syötäväksi muissa yhteysissä.

 photo DSC_9443_zpsi0wdwlwe.jpg

Viimeinen eli tämän päivän juoma oli mun mielestä ehdottomasti paras. Siitä löytyi sitruunaa, viinimarjoja ja taaskin niitä mintun lehtiä. Tästä mausta tykkäsin kovasti! Makua oli riittävästi ja siinä löytyi sekä makeutta että kirpeyttä.

 photo DSC_9458_zpsdrrrr6gc.jpg

Eli mihin tässä nyt päädytään. Olo ei mun mielestä oo eritysesti muuttunut joskin iho on näiden päivien aikana tullut parempaan kuntoon. Vihreällä teellä on myös tuntunut olevan vatsaa rauhoittava vaikutus. Tästä kokeilusta oppineena voisinkin siis sanoa, että ruokavalion puolesta suurta hyötyä ei ehkä ole saatu, mutta kerran pari viikossa voisi jatkossakin tehdä näitä detox-juomia. Voisin myös ainakin toisinaan korvata mun iltaiset kaakaohalut vihreällä teellä. Ja on tässä sekin opittu, ettei niitä herkkuja ehkä tarvitse vetää ihan joka päivä :D

Huomenna aion kuitenkin aloittaa aamuni kahvilla ja leivällä!

2 kommenttia:

  1. Todellakin, välillä tekee ihan hyvää vähän muuttaa tottumuksia vaikkei niillä mitään maagista saisikaan aikaan :) pienetkin muutokset on ihan virkistäviä ja hyvästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mun mielestä on ainakin kiinnostava kokeilla erilaisia juttuja!

      Poista


Kommenttisi piristää päivääni, kiitos siitä :)