perjantai 9. tammikuuta 2015

2014 - mitä jäi mieleen?

Nyt on aika palata vielä hiukkasen viimevuoteen ja kerätä yhteen muutamia kohokohtia vuoden varrelta. Paljon ehti taas tapahtua! Tässäpä siis muutamia asioita, jotka jäivät mieleen.

Ekana juttuna on kevään matka Portugaliin moikkaamaan kolmea mun ihanaa vaihtokaveria. Vaikka säät matkalla eivät parhaiten suosineetkaan, ja ei siksi päästy esimerkiksi rannalle niin kuin alkuperäinen suunnitelma oli, nähtiin kaunista Lissabonia. Saa nähdä, saadaanko noiden tyttöjen kanssa porukkaa uudelleen kasaan ihan lähiaikoina. Mutta toivon kovasti, ettei tää jäänyt meidän viimeiseksi yhteisreissuksi!

 photo Portugali6_zps43e1691a.jpg

Viime vuosi oli täynnä kivoja tapahtumia ja uusia juttuja. Blogin kautta sain mahdollisuuden tutustua muutamiin ihaniin uusiin tyttöihin ja tavata vanhoja tuttuja enemmän pitkästä aikaa. Ja toipa vuosi mukanaan sellaisenkin jännän jutun, että nyt asun ekaa kertaa yhdessä jonkun kanssa! Virallisesti muutettiin poikaystävän kanssa yhteen vasta 1.1, mutta käytännössä se taisi tapahtua jo pari kuukautta sitten :D

 photo Hetkiauml5_zps97f3390b.jpg

Kesä jäi myöskin kokonaisuudessaan ihanana muistona mieleen. Tein vähemmän töitä kuin viime vuosina, joten oli aikaa kaikelle kivalle ja säätkin olivat aivan ihanat. Paras kesä aikoihin, pakko sanoa!

 photo Kesauml4_zps84811347.jpg

Myös loppukesästä tehty Lontoon-matka oli tosi kiva. Käytiin Harry Potter -studioilla ja kierrettiin muita nähtävyyksiä. Mun viime matka Lontooseen oli niin pienenä, etten siitä paljonkaan enää muistanut, joten oli ihanaa käydä uudestaan näin aikuisiällä!

 photo Lontoo4_zpsaa7286f8.jpg

Ja viimeiseksi vielä täytyy nostaa esiin Cheekin stadionkeikka. Musta on ihan mahtavaa, että joku suomalainen saa aikaan tollasen shown! Sille ihan täysi kunnioitus! Eipä silleen, että oli muutenkin hyviä keikkoja tänä vuonna. Ihana ruissisää ja esiintyjät siellä jäivät kyllä myöskin mieleen.

 photo Cheek5_zps21299133.jpg

Kaikkineen hieno vuosi takana. Pakko sanoa, että on ollut parikin niin tapahtumarikasta vuotta peräkkäin, että en edes tiedä, mitä seuraavaksi odottaa. Toivon kuitenkin todella, että tästäkin vuodesta tulee upea :)

8 kommenttia:

  1. Ihania juttuja mahtunut sun vuoteen! <3
    Näistä sun kuvista tuli KOVA kesäikävä, onneksi sitä kohti ollaan tässä menossa. :)
    Mukavaa vuotta 2015 sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt alkaa taas tulla valoisampaa, joten kyllä tää talvi tästä taittuu! :) Kiitos ja ihanaa uutta vuotta sulle myös <3

      Poista
  2. Sinulla on ollut hyvä vuosi takana! Olisipa itsekin päässyt tuolle Cheekin keikalle, ollut varmasti mahtava <3 ja voi että noita kesäkuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää kyllä tulee aina ikävä kun katselee kesäkuvia! Ja joo oli keikka hieno, mutta onneksi hiukan samaa tunnelmaa saa katsomalla ton tv-versionkin :D

      Poista
  3. ootpa saanut kokea kaikkia ihania juttuja :) vuodessa ehtii aina tapahtua niiin paljon ! :D

    VastaaPoista
  4. Tulipas ikävä kesää (ja Aula Cafen brunssia :D) ;)

    VastaaPoista


Kommenttisi piristää päivääni, kiitos siitä :)