torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden luetuimmat postaukset

Moikkamoi! Nyt on vuosi lopussa ja ajattelin ennen lähtöä vuodenvaihdetta juhlimaan vielä jakaa katsauksen tämän oden katsotuimpiin postauksiin. Seuraavana on siis vuorossa katselumääriltään mun vuoden 2015 postausten Top 5! Tässäpä ne siis tulevat.

 photo katsotuimmat_zpsfktmvymt.jpg

1. Kaikkein katsotuin postaus tänä vuonna oli juttu leivotusta meikistä. Olin itsekin ihan yllättynyt, kuinka suuren kävijäpiikin tämän postauksen julkaisu syksyllä keräsi!

2. Toiseksi eniten katseluita keräsi tänä vuonna juttu mun uusista kevätkengistä, jotka ovat olleet kyllä koko vuoden todella kovassa käytössä! Asukuvat olivat pullollaan valkoista tennaria tänä vuonna ja odotan kyllä jo kevättä, kun taas pääsee vetämään noi ihanuudet jalkaan, vaikka ne jo hieman osumaa ovatkin vuoden mittaan ehtineet ottaa...

3. Pätkis-suklaakakku -resepti nousi kolmanneksi katsotuimmaksi. Se onkin kyllä sellainen herkku että pitäisi taas itsekin pitkästä aikaa tehdä! Jostain syystä ei ole tullut tehtyä kakkuja viimeaikoina oikein ollenkaan, vaikka jossain vaiheessa tein niitä ihan urakalla.

4. Seuraavana on mun osallistuminen tissi-keskusteluun, joka aikoinaan lähti liikkeelle Maisa Torpan kommenteista. Alkaa olla jo vanha juttu, mutta mikäli mun mielipiteet elämästä lautana kiinnostaa, sen voi käydä lukaisemassa :D

5. Ainoat listalle päässeet asukuvat olivat keväällä kukkamekolla ja farkkupaidalla otetut. En todellakaan tiedä, miksi juuri nämä nousivat katsotuimmaksi, vaikka ovat todella perussettiä. Mutta toisaalta tykkään kyllä asusta kovasti ja kiva, jos muutkin on tykännyt!

Sellainen lista siis tältä vuodelta! Nyt koittaa kuitenkin uuden vuoden ja sen myötä uusien postauksien aika. Kiitoksia kaikille ihanille lukijoille, jotka ootte jaksaneet käydä katselemassa ja kommentoimassa mun juttuja tänä vuonna ♥ Ensi vuoteen!

Ihanaa uutta vuotta kaikille!!

tiistai 29. joulukuuta 2015

Long Hair, Don't Care

Postaus toteutettu yhteistyössä Pozehairin kanssa

Mulla on ollut aiemmin päässä niin sinetti- kuin teippipidennyksetkin. Nykyisin välillä kaipaa kovasti niitä ihania paksuja pidennyshiuksia ja välillä taas arvostaa oman tukan helppoutta ilman mitään lisäkkeitä. Tähän kuvioon sopi ihan täydellisesti, kun Pozehairilta kyseltiin minulta ennen joulua, haluaisinko kokeilla heidän klipsipidennyksiään. Halusin siis tietysti!

Pozehair kertoo, että heidän pidennyksensä ovat markkinoiden tuuheimmat ja värivalikoimaakin on sivuilla laajasti. Minun päässäni ovat Poze Clip & Go Pidennykset. Niissä on pituutta 50 senttiä ja ne koostuvat seitsemästä osiosta. Ja näyttää muuten todella luonnolliselta - tässä siis kuvia!

 photo DSC_5997_zpsscevtj45.jpg photo DSC_5968_zps2ysbn2bm.jpg photo DSC_5974_zpsk2xpdpan.jpg

Nämä pidennykset tuntuu laadukkailta ja istuu mun hiuksien sekaan tosi hyvin! Klipsit ovat myös käsiteltävyydeltään hyvät ja kiharruskin onnistui helposti. Tietysti tällaisten kanssa täytyy vaan muistaa se, ettei saa käyttää mitään rakennepaikkaavia tuotteita pesussa tai hoidossa, ettei pilaa aitohiusta.

Pozehairin nettikauppa oli mulle aivan uusi tuttavuus, kuten vielä varmaan suurelle osalle suomalaisia. Jos siis kauppa on vielä vieras sinullekin, nyt kannattaa käydä tutustumassa valikoimaan. Hintalaatusuhde on mun mielestä hyvin kohdallaan eli mikäli haaveilet pidennyksistä niin täältä löytyy varsin potentiaalisia vaihtoehtoja. Tykkään!

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Miten se joulu meni?

Heippahei, linjoilla taas! Onpas ollut samaan aikaan sekä ihana, että väsyttävä joulu. Käytiin nimittäin tässä parin viime päivän aikana tervehtimässä suunnilleen suunnilleen sataa omaa ja poikaystävän sukulaista. Ei niin, että kivaahan se on kaikkia nähdä, mutta tänään lopultakin kotiin saapuessa olin kyllä aivan poikki! Nyt siis tuntuu, että teksti ei kulje ihan parhaalla tavalla - siispä seuraavaksi joulun tunnelmia kuvien muodossa.

 photo DSC_5786_zpsjuudf05t.jpg photo joulu2_zpstbro7u36.jpg
 photo DSC_5795_zpsgikr1ou1.jpg
 photo DSC_5914_zpsdhf8crfa.jpg photo joulu1_zpsk1qn5evy.jpg photo DSC_5896_zpsfi0oew4g.jpg photo DSC_5902_zpsgs6zs8ci.jpg

Joulu on kyllä kaikkine herkkuineen ja ihanan tunnelmansa ansiosta mun lempparijuhla. Nytkin tuli syötyä niin paljon kaikkea hyvää, että ehkä näillä kestää taas odottaa vuoden :D Ja sain kyllä varsin kivoja lahjojakin, joista pari ajattelin esitellä täälläkin pian! Postailtavaa on jo ehtinyt muutenkin kertyä, joten palaillaan pian kaikilla kivoilla jutuilla!

Oliko teillä ihana joulu?

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Nyt ei enää tarvitse odottaa!


 photo hyvaumlaumljoulua_zpsbeztjq71.jpg

Tosi ihanaa joulunaikaa kaikille ja palaan taas blogin ääreen siinä pyhien jälkeen!

Sitä ennen on vielä luvassa paljon syömistä, sukulaisia, lahjojen avaamista ja varmaan vielä seitsemäntoista kertaa lisää syömistä.

Eiköhän tuleviin päiviin mahdu aika paljon kuvaamistakin, kun yleensä joulun jälkeen postailtavaa on tuntunut riittävän aina vaikka kuinka!


Tätä on kyllä jo odotettu kovasti!


Viettäkää tekin kiva joulu! :)

tiistai 22. joulukuuta 2015

Light shades

Heippa! Taidetaan alkaa vedellä vuoden ainakin lähes viimeisten asukuvien aikaa. Saa nähdä, ehtiikö vielä tulla julkaistuksi joku asu tämän vuoden puolella! Nämä kuvat ovat kuitenkin tältä päivältä, kun kävin pyörähtämässä pikaisesti kaupungilla. Huomenna olisikin sitten jo tarkoitus lähteä vanhempien luo joulunviettoon. Äkkiä se aatto taas lähestyi, vaikka kuinka onkin tullut fiilisteltyä jo pidempään joulujuttuja!

 photo DSC_5757_zpspm8je2nw.jpg photo DSC_5755_zpsdbxy1lsy.jpg

takki: Make Way (Bubbleroom)
neule: Benetton
kengät: Tamaris
laukku: Guess

 photo DSC_5771_zpsuwtkmi9z.jpg

On kyllä ollut siinä mielessä todella erikoiset joulukuun säät, että ulkona selviää vajaamittaisella hihalla! Neuleen kaverina tosin, koska oon niin viluinen, etten selviä ranteet paljaana varmaan ennen kesää :'D Vaikka valkoista ei nyt maassa sitten olekaan yhtään, valkoinen piristää onneksi puettunakin oikein hyvin!

Mitäs tästä asusta pidätte?

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kohta se on täällä!

Neljä yötä jouluun - tosi lähellä alkaa siis jo olla! Viime päivät on kyllä kuluneet ihan älyttömän nopeasti, koska on ollut niin paljon kaikenlaista puuhaa. Kouluhommia on tämän vuoden osalta saatu pakettiin siltä osin, että gradun tämänhetkinen vaihe tuli perjantaina esitettyä. Eilinen sen sijaan kului töissä ja illalla oli vielä vuoden viimeiset pikkujoulutkin. Tänään on onneksi saanut ihan rauhassa puuhailla joulupuuhia ja olla vaan...

 photo DSC_5705_zpsgmffnnym.jpg photo DSC_5706_zpsawqcgjly.jpg photo DSC_5714_zps0feuqdb5.jpg

Onneksi se joulu tulee nyt jo niin pian, ettei tarvitse enää pitkään haaveilla niistä jouluruuista, joita olen odottanut jo kuukausikaupalla :'D Huomaa kyllä, että ikä on muuttanut asioita siihen suuntaan, että nykyisin kaikkein kivointa on kaikki herkut, vaikka tietysti lahjojen saaminenkin aina ilahduttaa. Silti niitä ei enää samalla tavalla odota into piukassa viikkokausia niinkuin joskus lapsena.

Kivaa uutta viikkoa kaikille! Palataan vielä ennen joulua parilla jutulla, jotka on jo odottelemassa pääsyään julkaistaviksi :)

torstai 17. joulukuuta 2015

Vuoden paras asu?

Heippa taas kaikki! Vuosi alkaa olla jo niin lähellä loppua, että nyt on aika koota hiukan yhteen vuoden pukeutumista. Olen nimittäin valikoinut joka kuukaudelta oman lemppariasuni ja nyt te voitte kertoa, mikä teidän mielestä olis näistä se koko vuoden paras! Kuukausien järjestyksessä on tullut ilmeisesti mun aivoissa joku pikku bugi, mutta koittakaa kestää vaikkei menekään ihan oikeinpäin joka kuvassa. Tämä tehtävä oli mulle näköjään liian vaativa :'D

 photo TH2015_zps6cjhdwm4.jpg

T: Mustavalkoisuus taitaa olla mun jokatalvinen juttu, mutta toi takki onneksi piristää ihan mitä tahansa asua. // H: Tämä farkkupaita on ollut yksi mun luottovaatteista jo vuosia, mutta toimii aina vaan!

 photo MH2015_zpsaw1sjvcb.jpg

M: Mustavalkoista taas asussa, mutta tällä kertaa keväisemmällä setillä. // H: Tässä kohtaa vuotta oli jo päästy takaisin kukkiin ja pastellisävyihin.

 photo TK2015_zpsrtattgke.jpg

T: Tämä asu pienillä variaatioilla on ihan mun luottoyhdistelmiä läpi vuoden erityisesti jos vaatekriisi uhkaa aamulla iskeä. // K: Kukkamaxi ja pitsipaita tuo kyllä niin kesäfiiliksen!

 photo HE2015_zpsfk0xyqo7.jpg

H: Kesällä koin aika kovan innostuksen sinisävyisiin asuihin... // E: Myös tuplafarkku pääsi kokeiluun ja tykästyin!

 photo SL2015_zpsw10thoxr.jpg

S: Syyskuun alussa mentiin rennoilla "kesäloma" vaatteilla. // L: Back to the basics. Tää on taas niitä varmoja valintoja silloin, kun ei jaksa mietiskellä liikoja.

 photo MJ2015_zpsvtvvotit.jpg

M: Kokovalkoisella yllätin jopa itseni, mutta tykästyin tähän lookiin kovasti! // J: Viimeiseksi vielä varmaan vuoden käytetyintä takkia ja simppeliä yhdistelyä.

Noniin, selvisittekö loppuun saakka? Toivottavasti, koska nyt haluan kuulla, mikä näistä on teidän mielestä se vuoden paras tyyli ja miksi? Kaikkea sitä on taas tänäkin vuonna tullut laitettua päälle!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Doesn't feel like winter!

Heippa! Enää vikko siihen, että päivät alkavat taas pidentyä. Tänä vuonna ainakin mun osata tämä pimeä aika on mennyt jotenkin todella helpolla. Johtuu ehkä siitä, että on ollut niin aurinkoista normaaliin loppuvuoteen verrattuna. Kummallista on kyllä sekin, että talvitakkia on tarvinnut vasta pari kertaa koko vuonna! Näissäkin kuvissa mennään edelleen aika samoilla vaatteilla kuin joskus syyskuussakin.

 photo DSC_5506_zpsjpyrfgp0.jpg photo DSC_5497_zpsvp0oy8yk.jpg

neule: Vero Moda
hame: Mango
takki: Nina K
kengät: Tamaris

 photo DSC_5495_zpspurf5dhc.jpg

Kuvissa näkyvä neule on uusi ja löytyi sieltä Helsingin reissulta pari viikkoa sitten. Sama syystakki on kuvissa varmaan sadannen kerran, mutta minkäs teet, kun se on tällä hetkellä ehdottomasti se suosikki! Eniten tykkään siitä, että pitkän takin kanssa voi helposti laittaa lyhyen hameen niin, ettei se näytä liian lyhyeltä talvellakaan. Nyt kyllä vois tulla sitä lunta, että sais kunnon joulufiiliksen! Ja olishan se kiva, jos vaikka pari viikkoa pystyisi käyttämään niitä talvivaatteitakin :D

Mitäs tykkäätte asusta?

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Viikonloppu täynnä rientoja

En muista millon viimeksi olisi ollut näin paljon juttuja samana viikonloppuna. Perjantina vietettiin pikkujouluja lapsuuden kavereiden kanssa ja lauantaina taas turkulaisten bloggaajien. Iso kiitos Marille kivojen juhlien järjestämisestä sekä boolikuvasta, jonka varastin käyttööni :D Kaiken pikkujoulujuhlinnan lisäksi eilen oli vielä mun kummitädin syntymäpäivätkin ja Tampereella tottakai, että ainakin sai mennä entistä enemmän.

 photo DSC_5541_zpsz8csuflc.jpg photo DSC_5556_zpsddvuyegt.jpg photo marinpikkujoulu_zps5kxwc0iy.jpg photo DSC_5594_zpsy9ptf2vx.jpg

Paljon on siis ollut menemistä, mutta kaikki onneksi varsin mukavia juttuja! Vastapainoksi tämä päivä mentiinkin sitten rentoutuessa, makoillessa tv:n ääressä ja pieneksi stressinpoistoksi tein Ricolle piponkin. Virkkaaminen ja kutominen on kyllä siitä ihanaa, ettei tarvitse ajatella sen enemäpää kuin että mikä silmukka tulikaan seuraavaksi!

Toivottavasti kaikilla muillakin oli ihana viikonloppu! Mukavaa uutta viikkoa taas :)

perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulua kotiin

Hei kaikille! Joulufiilistelyitä luvassa jälleen. Nyt meillä alkaa jo kotonkin näyttää jouluiselta, vaikka kuusia ja muita ei tänne kerrostaloasuntoon viitsi hankkiakaan. Pienetkin jouluiset sisustusjutut ja koristeet tekevät kuitenkin heti ihan eri fiiliksen. Onneksi sitten jouluaattona vanhempien luona odottaa se kuusikin!

 photo DSC_5534_zpslwr4n6sm.jpg photo DSC_5529_zpsjmw77dfe.jpg photo DSC_5490_zps7vadmfdu.jpg

Oon kyllä ihan joulumielellä jo! Edes työpäivä en onnistunut hälventämään näitä fiilistelyitä. Eikä joulumieltä vähennä sekään, että pääsen ilmoittamaan nyt jouluarvonnan voittajan. Kiitoksia myös kaikille muille arvontaan osallistuneille ja mua niin usein piristäville ihanille lukijoille! Olisi ihanaa, jos voisin lähettää lahjoja ihan jokaiselle teistä :D

 photo DSC_5368_zpsscpvsy2w.jpg

Kivaa viikonloppua kaikille! Mulla on ainakin tiedossa kaikkea kivaa tekemistä ja lisää viikonlopun riennoista kuulettekin varmasti viimeistään ensi viikolla.

Mitä viikonloppusuunnitelmia teillä on? Ja onko muilla jo joulukoristeet haettuna esiin?

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Black and white

Heippa taas! Blogissa ei oikein ole viimeaikoina näkynyt asukuvia yksinkertaisesti siitä syystä, että pimeys ja sade ovat tuhonneet mahdollisuudet niiden ottoon. Tänään koitettiin kuitenkin jotain ihan muuta ja käytiin nappaamassa kuvat meidän autohallissa. Lopputulos on mun mielestä itse asiassa aika makean näköinen! Tässä siis asukuvia pitkästä aikaa, olkaa hyvä.

 photo DSC_5465_zpsgrjanpv1.jpg

neule: Mango
mekko: H&M
kengät: Tapas
koru: Vero Moda

 photo DSC_5460_zpsi0dzm0ya.jpg

Vaikka olenkin värien suuri ystävä, välillä sitä haluaa päästä helpolla ja silloin tulee usein vedettyä päälle mustavalkoista. Mulle tulee varsinkin talvisin näitä mustavalkoisia kausia. Pukeutuminen ei aina näihin meidän syys- ja talvisäihin ole se hepoin juttu, joten on ihanaa, että vaatekaapista löytyy perustyylikkäitä mustia ja valkoisia vaatteita yhdisteltäväksi. Näiden settien avulla on vältetty useampikin asukriisi!

Mitäs te tästä asusta tykkäätte?

Ja vielä viimeinen muistutus siitä, että tänään ja huomenna voi vielä käydä osallistumassa mun jouluarvontaan! :)

maanantai 7. joulukuuta 2015

Linnan lempparit

Linnan juhlien katsominen ja pukujen ihastelu ja kauhistelu on varmaan perinne suurimmalle osalle suomalaisista. Vaikka pukeutuminen on mun mielestä viime vuosina noussut noissa juhlissa jo hiukan liiankin tärkeään asemaan, valitsin silti lempparini tänäkin vuonna blogiin.



Tällä kerta suosikiksi valikoitui ihan ykkösenä Minea Blomqvistin juhlatyyli, mutta myös Jaana Pelkosen asu oli mun mielestä ihastuttava. Mun silmää iltapukumuodissa miellyttää eniten aika yksinkertaiset linjat ilman liikaa yritystä. Silloin asut toimii yleensä parhaiten! Nämä molemmat oli juuri sellaisia ja siksi ihan nappivalintoja!

Kenen asu oli teidän suosikkinne?

Ai niin, vielä on muuten myös aikaa osallistua mun jouluarvontaan!!

Kuvat: Iltalehti

lauantai 5. joulukuuta 2015

Pieni jouluarvonta!

Heippa taas kaikille! Vettä näyttää tänään ainakin täällä etelässä tulevan vaakatasossa, joten kovin jouluiselta ei tunnu juuri nyt. Silti nyt blogissa on aika jakaa joulumieltä ja jatketaan perinnettä viime vuodelta pienellä arvonnalla lähestyvän joulun kunniaksi. Tällä kertaa lahjaksi jollekin teistä mun ihanaisista lukijoista lähtee pari kappaletta Body Shopin kivaa pikku purnukkaa! Tänä vuonna pakettiin kuuluukin pari erilaista vartalovoidetta, toinen glitterillä ja toinen ilman.

 photo DSC_5368_zps9sebd5wv.jpg

Arvontaan voivat osallistua kaikki mun blogin seuraajat, oli se sitten Bloggerin, Bloglovinin tai Instagramin kautta ja näin laskettuna kolme arpaa on mahdollista itelleen kerätä. Ilmoita siis kommentissa, mitä kautta seurailet sekä sähköpostisi ja olet mukana näiden tuotteiden arvonnassa! Laitetaan osallistumisaikaa 10.12 kello 23.59 saakka niin ehtii paketti varmasi sitten vielä perille ennen joulua :)

Eipä siis muuta kuin osallistumaan ja pieni joululahja saattaa osua juuri sinun kohdallesi!

Onnea kaikille arvontaan :)


torstai 3. joulukuuta 2015

Helsinkilomaa

Hei ja terveisiä Helsingistä! Vietettiin äidin kanssa pari päivää vähän tekemässän joululahjaostoksia, syömässä hyvin ja tapaamassan pitkästä aikaa yhtä sukulaistakin. Äiti oli saanut kutsun Miss Helsinki -kruunun julkistustilaisuuteen (se on siis tuo kolmannessa kuvassa näkyvä), joten käytiin samalla matkalla kääntymässä sitten sielläkin. Helsingissä muuten oli ihanan paljon jouluvaloja - harmi vaan että kurjan sadesään ansiosta niistä ei ihan hirveästi ehtinyt nauttia tai viitsinyt jäädä kuvailemaan...

 photo DSC_5325_zpsiluzbjvi.jpg photo DSC_5322_zpsawvwjzhm.jpg photo DSC_5332_zps6km4doq8.jpg photo DSC_5337_zpsjdhtag8z.jpg photo DSC_5349_zpsantptqku.jpg photo DSC_5350_zps4pdoqrnz.jpg

Oli kyllä mukavaa pitää tällainen miniloma keskellä viikkoa, vaikka pieni gradustressi kolkuttelikin välillä takaraivossa. Huomenna on kuitenkin hyvä jatkaa taas uudella virkeydellä tästä eteenpäin! Ja löytyihän matkalta muutama varsin kiva juttukin, jotka varmasti näkyvät lähiaikoina bloginkin puolella.

Palaillemisiin :) Melkein viikonloppukin jo taas jee!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukuun unelma-asu: Christmas Edition

Ja joulufiilistelyt senkun jatkuu. Lupaan yrittää seuraavaksi kirjoittaa väliin jotain muuta, mutta nyt kutenkin jouluinen asuhaaveilu! Tällä kertaa on nimittäin vuorossa hiukan erilainen kuukauden unelma-asu, sillä kokosin tälle kuulle kollaasin siitä, mitä olis ihana pukea päälleen jouluaattona. Tässä se nyt siis tulee!


December

December featuring a red hat

Hame ja paita on mun mielestä todella kauniit ja menisivät siis ihan muutenkin kuin jouluna. Voisin nähdä itseni tossa asussa varsin hyvin ihan missä vaan. Asusteiksi sen sijaan valitsin niitä jouluaattojuttuja. Mun mielestä jouluna täytyy olla päällä jotain hauskaa ja jalassa pehmeimmät mahdolliset sukat! Ja punainen on aina sopiva valinta!

Nyt tää tyttö lähtee kuitenkin hiukan Helsinkiin katselemaan taas ison maailman menoa :D Palaillaan taas piakkoin!

Mitä te haluatte jouluaattona pukea? Iskeekö mun idea?

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jouluinen viikonloppu

Oho onpas taas päivät menneet äkkiä! Kohta alkaa viimein joulukuu ja nyt en enää pidättele mun joulufiilistelyitä, joten koittakaa kestää. Mun mielestä joulu on vaan niin kiva, että pitäähän sitä fiilistellä koko kuukausi, ettei mee ohi liian äkkiä! Tämä viikonloppu vietettiin kunnon joulutunnelmissa - juotiin glögiä, haettiin esille koristeita ja leivottiin piparkakkutaloa.

 photo DSC_5233_zpsdsbgwxso.jpg photo DSC_5238_zpsep9tvdfd.jpg photo DSC_5254_zpshjxlaue0.jpg

Vaati kyllä hiukan hermoja saada taas kerran piparitalo kasaan, mutta siinä se nyt on! Töihin pitäisi vielä rakentaa toinen, mutta katsotaan, kuinka pian hermot kestää taas näpertelyä. Odotan kyllä jo joulua aika paljon erityisesti kaikkien jouluruokien takia ja oon saattanut jo varmaan viimeiset pari kuukautta puhua niistä esimerkiksi mun poikaystävälle. Blogiin oon sentään kyennyt odottamaan ihan melkein joulukuuhun saakka ennen kuin jouluhöpinät alkoivat :'D

Onko täällä muita jouluihmisiä?