perjantai 7. maaliskuuta 2014

Päivän sekametelisoppa

Heipat taas pitkästä aikaa! Viime viikko oli kyllä niin täynnä ohjelmaa, ettei  edes järkeä. Mun taiwanilainen kaveri vaihdosta nimittäin tuli käymään ja kierreltiin sekä Suomea, että piipahdettiin Tukholmassakin. Oli kiva viikko, mutta pakko sanoa, että aika rasittavakin kaikkine tekemisineen.


 photo DSC_5517_zps0082599c.jpg

Sitten on myös toinen juttu, josta oon varsin innoissani. Tänä vuonna olen ollut käsikirjoittamassa TuKYn speksiä ja meidän ensi-ilta on tulossa sunnuntaina! Nyt, kun olen päässyt näkemään viimeisiä harjoituksia, voin sanoa, että aika mahtava show on tulossa. Turun alueella asuville tai kiertuepaikkakuntalaisille voin siksi suositella, että klikatkaa itsenne Salaman verkkosivuille ja hankkikaa liput. Kannattaa tulla, jos komedia/musikaali/teatteri on teidän juttu :D


 photo DSC_5516_zpse4d8fa1a.jpg
 photo DSC_5515_zps9eff4876.jpg

Tän postauksen kuvat ei oo liittynyt tekstiin toistaiseksi juuri mitenkään, mutta nytpä liittyy. Nimittäin yllä olevassa kuvassa on kynsilakkajutut jotka mun äiti toi mulle viime viikolla matkatuliaisina. Noissa on siis sekä ihan tavallinen suti ja ohut kynän näköinen pää, jolla lakkaa saa laitettua. Ihan loistava juttu, mutta tarvitaan käsissä hiukan vakautta. Huomasin nimittäin, että kun yritin vasemmalla kädellä piirtää jotain kuvioita kynsiin ja samalla puristaa tuubia, että sitä lakkaakin tulis sieltä ni ei kyl ollut ihan helpoin homma!


 photo DSC_5513_zpsbd9f6a6f.jpg
 photo DSC_5519_zps7a622200.jpg

No mutta nyt hiukan takaisin esseen pariin, jos vaikka saisin hiukan taas opiskelluksikin oikein. Palaamisiin ja mahtavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kommenttisi piristää päivääni, kiitos siitä :)