maanantai 29. lokakuuta 2012

Tuqqaa

Heii! Mulla on perjantaina kampaaja ja poden valtavaa epätietoisuutta tukkani kohtalosta. Pidennyksiä ei nyt kyllä oo tulossa, että aivan oman tukan voimin mennään, mutta malliin saisi tulla jotain uutta hauskuutta. Otsismeininkejäkö? Tässäpä muutama haaveilukuva hiusidoleiltani Nicole Richielta, Kate Hudsonilta ja Sienna Mileriltä.





Näillä kaikilla naisilla on aina mun superunelmahiuksia. Vitsi kun omakin tukka päättäis joskus totella ja muuttua ihanaksi rennon surffarimaiseksi kaunistukseksi. Ikävä kyllä aika usein se pysyy sellaisena noin kaksi sekuntia sen jälkeen kun olen sen laittanut ja peli on menetetty viimeistään ulkotiloihin astuttaessa. Mutta hei, aina tyttö voi haaveilla :D Katsellaan perjantaina mitä saadaan aikaan!

1 , 2 , 3

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Jengi pelaa vaan aikaa, niil on liikaa mistä valita

Moi kaikille! Täällä sitä taas olaa Porissa nautiskelemassa parista viimeisestä päivästä kun tässä kämpässä vielä on jotain huonekaluja. Loppu poriaika vieytetäänkin sitte leirielämää :D Koska en keksi näistä sanoista mitään näppärää aasinsiltaa asukuvaan sanon vain, että tässä kuitenkin vähän mun talviasua liitteenä sit!

DSC_2542

takki: Benetton
kengät: Ecco
pipo: Indiska
huivi: ?

Saa nähdä miten kauan tää yllätystalvi nyt sitten kestää, mutta pakko sanoa, että on se vaan niin paljon ihanampaa kuin tylsä sateinen harmaus. Vaikkakin oon sellanen vilukissa, että harkitsen jo vahvasti mun supertoppatakin kaivamista esiin näissä -1 pakkasissakin. Miten ihmeessä selviän sitten kunnon talvella?!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Peace and love

Voi apua mihin nää päivät menee! Mun on ollut tarkoitus kirjoitella tännekin vaikka mitä, mutta välillä tuntuu ylivoimaiselta käyttää vapaahetkiä mihinkään muuhun kuin makaamiseen vilttiin kääriytyneenä. Vähän tätä tekemisenpaljousstressiä kuitenkin helpottivat eilen hauskimmat bileet pitkään aikaan teemalla hipit/Gandalf. Liittyvät yhteen vahvasti, turha epäillä :D


DSC_2526DSC_2521

Mulla on kyllä ympärilläni ihanan sekopäisiä ihmisiä. Ei ole sellaista stressiä, joka ei aika äkkiä niiden kanssa häviäisi! Tänään oonkin ahkeroinut taas miljoona kertaa paremmalla mielellä niin töissä kuin kandinkin parissa. Ehkei tämä ole sittenkään niin epätoivoista. Ja jollei ekonomiura olekaan mua varten ni ainakin on nyt todistettu, että hippeilystä löytyy hyvä backup plan ;D

torstai 25. lokakuuta 2012

Snow is in the air

Voi hyvänen aika, täällähän on tullut talvi! Ei satanut vaan kahden pisaran ensilunta vaan maa on ihan valkoinen!! Jei tänään on ihana päivä :)

DSC_2485

Kaikkein ihaninta on kuitenkin, että selvisin Pori-Turku -välistä ennen tämän tapahtumista! Ois nimittäin ollut astetta pelottavampi matka kesärenkailla. Heti huomenna talvipyörät paikalleen, ettei tarvi luistella teillä sitten. Ja hei huomenna palataan sitten myös paremmalla postauksellakin. Tältä osin, öitä!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Ei hyvää päivää...

Äsken menin Iltasanomien sivuille ja näin heti Kataisen puukotusuhan jälkeen suurimpana uutisena tiedon siitä, että prinsessa Victorialla oli Luxembourgin kuninkaallisissa häissä sama mekko kuin Nobel gaalassa pari vuotta sitten. Siis oumaigaad mikä draama!! Sama mekko, miten nolo tilanne. Ihan kammottavaa, miten maailmassa voi tapahtua tällaisia hulluuksia!



Rakastin erityisesti kohtaa "käytännöllinen Victoria saakoon sen [puvun käytön] anteeksi". Siis nyt oikeesti! Että anteeksi mitä? Vaikka rakastan muotia ja vaatteita ja kaikkea, tällanen alkaa ihan suututtaa. Ensinnäkin musta on todella upeaa, että joku jolla on mahdollisuus pukeutua iltapukuihin tämän tästä, ei tosiaan osta joka ikisiin kekkereihin uutta pukua. Toiseksi, toi puku on niin kaunis, että olis tosi sääli edes käyttää sitä vain kerran. Voi uutisoinnit sentään...


Kuva

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Viikonloppu

Heipat taas! Long time no seen, mutta nyt oon täällä. Viikonloppu meni puoliksi kouluhommien ja puoliksi juhlimisen parissa. Juhlien aiheina olivat tällä kertaa äiskän synttärit sekä tyttöjen kanssa nollaus kesken kandikiireiden.

DSC_2462DSC_2476DSC_2461

Mun asusta tai naamasta ei sen enempää sanottavaa. Voi kun odotan sitä kun olen selvinnyt tästä muuttouraskata! No mutta ei auta muu kuin taistella parit tentit nyt läpi niin sitten viikonloppuna on aika laittaa uusi koti tuparikuntoon. Mitä väliä jos nyt sohvat vähän vielä puuttuu. Enemmän tilaa bailata! :D

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Koutsin oppiin

Hei! Koko alkuviikko on mennyt enemmän tai vähemmän kandia pohtiessa, joten nyt on irtioton aika! Nimittäin meidän sporttisitsit!!

image201210170004


Pelipaita, check! Haalarit, check! Maailman väsynein ja puuropäisin juhlija, check :D Nyt sitä mennäääään! Kivaa keskiviikkoa kaikille muillekin!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

There's an old voice in my head that's holding me back

Heissan! Viikonloppu on kannettu kamoja uuteen kämppään, tuskailtu kandia sekä vähän myös nähty ihania tyttöjä ja kävinpä hiukan teatterissakin! Ei huono viikonloppu missään tapauksessa. Ja näytelmä oli muuten Linnateatterin Kalsarimiehet. Hauska oli, joten voin todellakin suositella!!

DSC_2395

haalari: Nowhere
toppi: H&M
kengät: Vagabond
neule: Karen Millen
vyö: GT

Tässäpä sitten vielä vähän asua eiliseltä! Tykkään tosta haalarihommasta tosi paljon, mutta oon housujen kanssa aina vähän jotenki hukassa. Nyt sain kuitenkin ainakin omasta mielestä hyvän yhdistelmän rakenneltua ja täytyy keksiä muitakin vaatteita minkä kanssa tota käyttää. On se sentään niin kiva!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Bloggaan, siis olen

Muistan kun hamassa menneisyydessä avasin tilin boggeriin ja julkaisin nettiin blogin edes varsinaisesti tietämättä, mikä se on tai millainen siitä tulisi. Tämä oli aikaa, kun muotiblogi-ilmiö ei vielä ollut huipussaan vaan aika harvinaista, kasvotonta ja hiukan noloakin. Olin silloin vasta 17-vuotias.

Kirjoitin naama kuvista pois sotkettuna, nimimerkin turvin (erillä kuin nykyisin) ja minulla oli ehkäpä kymmenisen seuraajaa ja joitakin satunnaisia kävijöitä. Jälkeenpäin ajatellen tämä ensimmäinen kosketukseni bloggaamiseen oli varsin teinityttömäinen suttuisine pikku kuvineen ja lapsellisine juttuineen. En edes kehtaa paljastaa silloista blogiani, jos joku on vaikkapa sattunut sinne aikoinaan eksymään :D

Vuonna 2009 löimme sitten hynttyyt yhteen Alicen kanssa ja pistimme pystyyn Fashion Statement -nimisen muoti/lifestyleblogin. Silloin tapahtui hyppäys nykyiseen nimimerkkiin ja jäljet tästä blogista on nähtävissä edelleen blogisähköpostissani, jonka olen halunnut näiden aikojen muistoksi säilyttää samana. Tässä oli bloggausurani käännekohta, sillä tämän blogin aikoina löysin itseni bloggaajana ja muutin suuntani yleisistä vuodatuksista lifestyle-linjalle.

Vaikka tiemme Alicen kanssa erosivatkin vajaan vuoden jälkeen ja 13.10.2009 näppäilin ensimmäisen blogitekstini tänne omalla naamallani, jonka paljastamisen suhteen olin sitä ennen käynyt pientä sisäistä taistelua. Joskus mietin, mikä saa mut haluamaan kirjoitella näin, koska jotenkin kammoan aika pahasti ajatusta julkisuudesta. Toisaalta mielestäni on kiva lukea omilla kasvoillaan blogeissaan esiintyvien bloggaajien juttuja, joten tuntui reilulta, että itsekin teen silloin samoin. Blogin nimi oli vielä silloin Raindrops on roses and whiskers on kittens. Olin kai ihastunut Sound of Musiciin.

Kolme vuotta on nyt kulunut tästäkin! Vuodessa nimi vaihtui ytimekkäämmin Ihanaiseksi, joka oli kylläkin keikkunut osoiterivillä alusta saakka. En olisi ikinä uskonut, että vieläkin ollaan samalla tiellä. Vielä vähemmän olisin voinut uskoa, että bloggaaminen on antanut minulle jopa aiheen kandiani varten. Olen kasvanut ihmisenä ja kokenut kaikenlaista tämän blogin aikana ja mikä upeinta bloggaamisen kautta olen myös tutustunut muutamiin todella ihaniin ihmisiin! Tästä on muotoutunut minulle rakas harrastus, joka toivottavasti jatkuu vielä seuraavatkin kolme vuotta!!

Nyt ei muuta kuin...

Paljon Onnea Ihanaista 3vee 


torstai 11. lokakuuta 2012

Kun elämä potkii päähän, leivo omenapiirakka

Moikkamoi! Oon ihan hajoamispisteessä nyt, sillä meidän pitäs kohta palauttaa kandin 15 sivuinen tutkimussuunnitelma. So far kasassa on noin kaksi sivua järkevää tekstiä, että tästä on mahtava lähteä :D Voin jo nähdä, miten ihania päiviä on seuraavaksi tiedossa. Jos tästä suoriudun ni sen on jo pienimuotoinen ihme sanon!

DSC_2385DSC_2389

Pelastin kuitenkin vähän mielenterveyttäni leipomalla omenapiirakan. Mulla ei oikein ollut kaapissa tavittavia aineksia, joten soveltelin hiukkasen ohjeita ja uskomatonta kyllä sain aikaan ehkäpä parhaan omppupiiraan, johon oon ikinä kyennyt! Tämä luo uskoa siihen, että ehkä kaikki muukin on mahdollista. Nyt ei muuta kuin nukkumaan ja huomenna koko päivä kandin näppäilyä!!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Everybody's looking for something

Hellouu! Taas on päivä kaikenlaista hötkyilyä takana ja loppuillan aion käyttää telkkariin ja herkutteluun. Musta sitä vaan tarvitaan, että pää pysyy mukana menossa. En ole koskaan tajunnut niitä ihmisiä, jotka saa aikaan jotain tärkeää vielä illalla. Minä en ainakaan kuulu heihin yhtään!

Untitled-2

nahkatakki ja hame:  Vila
neule: Lindex
kengät: Blink
huivi: Pieces
pipo: H&M

Oon ihan täysin jumittunut tohon punaiseen neuleeseen, koska se on jotenkin niin helppo ja ihana ja lämminkin. Joskus kun löytää jonkun täydellisen sopivan vaatteen niin tekis mieli vaan ihan koko ajan pukea sama. Ehkä huomenna yritän pitkästä aikaa edes päiväksi laittaa välillä jotain muuta. Sitten on taas ihan ok palata mukavuusalueelle eikö totta? :D Palailemisin pian taas!

Odotus päättyy

Nyt se viimein jatkuu - nimittäin mut maailman pahinten koukuttanut sarja Gossip Girl!! Ihmissuhdedraaman ja muodin yhdistäminen ei voi mun kohdalla muuta kuin osua. Tätä on todellakin odotettu sieltä keväällä alkaneesta tauosta asti!


Varmaan edistyy opiskelut just tosi paljon, jos toisena valintavaihtoehtona on uusi GG. No onneksi sitä ei tuu kuin kerran viikossa tai saattaisin menettää elämäni. Oon jo ihan täpinöissäni täällä joka tapauksessa kuten huomata saattaa. Nyt nukkumaan että ihana huominen tulee nopeammin ;D

Kuvat

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Löysi muumipeikkokin toisen sydämenmallisen näkinkengän vaikka eka oli annettu mörölle, joten ihmeitä tapahtuu

Moikka! Nyt on aika kertoa se juttu, jonka oon jo aiemmin vihjaillut pitävän mua kiireisenä sen kandin lisäksi. Musta on nimittäin hyvää vauhtia tulossa turkulainen ja muutto onkin jo puolessa välissä. Kaikki tavarat sen sijaan on joko pakattuna tai sitten väärässä kaupungissa, joten vielä ensi kuu on kestettävä tällaista ennen kuin saan lopulta rauhassa asua ihan vaan yhdessä paikassa :D

DSC_2337DSC_2377DSC_2378DSC_2339DSC_2346

Otsikko on mun kaverin antama maailman ihanin elämänohje siitä, kuinka kaikki on mahdollista. Hetkittäin tuntuu, että oon laittanut itseni sellaiseen kiireeseen, ettei järkeäkään, mutta toisaalta on ne asiat ennenkin ajallaan saatu hoidettua ja varmasti saadaan nytkin! Väsynyt muuttaja kuittaa ja siirtyy vaihteeksi opiskeluiden pariin. Tenttiviikko taas ovella, hurraa. Miten tämä periodi on mennyt näin järjettömän äkkiä?

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Välillä alkaa janottaa, silloin täytyy päästä saluunaan

Heippahei! Tänään kandianalyysi tuli lopultakin hoidetuksi ja nyt on aika alkaa kunnon kirjoutusprosessi. Eiköhän tääkin homma tästä vielä hoideta vaikka välillä epätoivoiselta saattaakin hetkittäin näyttää!

Untitled-1

paita: Lindex
hame: H&M
kengät: Blink

No onnistunutta analyysia täytyi joka tapauksessa käydä pikkulauantain kunniaksi juhlistamalla parilla ja tällaisissa perusvaatteissa se reissu hoidettiin. Nyt hiukan valmistautumista aamun englannin neuvotteluun ja sitte nukkumaan! Viikonloppuun ihanaiset! :)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Neuloksia

Linjoilla pitkästä aikaa! Tuntuu etten tällä hetkellä muuta ehdikään kuin kiirehtiä ja stressata. Ikävä kyllä se väkisinkin heijastuu myös blogin puolelle. No mutta huomisen kandin aiheanalyysin esityksen jälkeen asiat rauhottuu taas edes hetkeksi...

Untitled-2

On mulla vähän jotain huskempaakin sanottavaa. Viime viikolla nimittäin tilasin Lindexiltä parit talvineuleet, koska meillä ainakin on koulussa aivan jäätävän kylmä välillä! Näiden ystävien kanssa pystyy keskittymään opiskeluun eikä pelkkään hytisemiseen. Mutta nyt paluu kandin pariin ja (toivottavasti) pikaisiin palailemisiin!