torstai 28. kesäkuuta 2012

Don't carry the world upon your shoulders

Heippa kaikille! Musta tuntuu, että en ehdi tällä hetkellä mitään muuta kuin istua töissä toimiston uumenissa, joten lohduttavaa päästä huomenna hiukan muuallekin. Nimittäinkin tehdään koulukavereiden kanssa pientä mökkireissua. Kiva nähdä sitäkin porukkaa välillä, vaikka suoraan sanottuna vähän huolestuttaa, millanen tostakin reissusta voi oikeesti tulla :D


IMG_4791 copy

shortsit: H&M
toppi: Ichi
neule: Madonna
kengät: Vagabond
lakku: Lindex

Tässäpä olis nyt liitteenä yksi kauan sitten julkaisemattomaksi jäänyt asukuva. Pakko muuten sanoa tosta laukusta pari sanaa! Ostin kyseisen kassin keväällä ja se on sopivan koon ja värin ja mallin ansiosta noussut ihan mun suosikiksi. Nyt hihna alkaa kuitenkin näyttää huolestuvia merkkejä katkeamisesta. Miksi lempitavarat aina hajoaa ja tuotteet lopetetaan ja kaikessa käy muutenkin huonosti ;D Toivottavasti keksin tähän kuitenkin vielä jonkun pelastuksen!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Teatterissa

Kävin tänään kultturellina ihmisenä katsomassa näytelmää siitä, kun miehet opettelee ottamaan vaatteita pois. Tästä ei siis varmaan oo kauhean vaikea päätellä, että kyseessä oli Turun Samppalinnan kesäteatterin Housut pois -näytelmä. Oon joskus katsellut leffan ja pitänyt sitä varsin hyvänä, joten odotukset oli korkealla. Lisäksi bonuksena oli, että lavalla oli kanssa yksi vanha teatterikaveri niiltä ammoisilta ajoilta, jolloin oon itse viimeksi ollut estradeilla. Tuttuja on aina kiinnostava nähdä lavalla ja hyvin jätkä muuten vetikin!
 


Näytelmä siis kertoo työttömiksi jääneistä telakkamiehistä, jotka päättävät perustaa strippiryhmän saadakseen rahaa. Mun mielestä tällaisena teatteriversiona näytelmä oli tosi onnistunut ja nauroin ihan vedet silmissä muutamaankin otteeseen. Todellakin siis viihdyttävät pari tuntia! Näin ollen, jos liikuskelette näillä seuduilla ja ootte kevyen teatterin ystäviä niin tää kannattaa vielä kesän aikana käydä tsekkaamassa.

kuvat täältä

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Uusia kuvioita

Moikkamoi! Linjoilla ollaan jälleen pitkästä aikaa ja yritänkin nyt tässä lähipäivinä hiukan purkaa sitä juttusumaa, jonka postailemattomuus on onnistunut aiheuttamaan. Ihan ensimmäisenä olisivatkin vuorossa meidän äidin Ranskasta tuomat ihanat tuliaiset.

Ensinnäkin sain Desigualin söpön mekon, joka kaikessa 60-lukukuvioinnissaan on musta todella suloinen! Sen lisäksi mulle siirtyi myös hame, jonka äiskä oli itselleen ostanut, mutta joka sitten osoittautuikin paremmaksi mulle (mikä harmien harmi :D)


IMG_4798 copy

Lisäksi sain Bershkan kivan kesätopin sekä kukkamekon, joka kylläkin on sen verran beibetavaraa, että itse en uskaltautuis siinä ilman leggareita liikkeelle. Siltikin tykkään kuvioinnista ja koko mekostakin ihan tosi paljon. Tulee varmasti käyttöön tämäkin!


IMG_4799 copy

Mulla on kyllä mahtava äiti, kun se tietää, mitä tytär tahtoo tuliaisiksi. Ihan kun olis joulu tullut! Nyt on taas uutta vähäksi aikaa :)

perjantai 22. kesäkuuta 2012

HJ

Hei kaikille!! Oon tehnyt irtioton koneesta tällä viikolla, sillä uskokaa tai älkää en ottanut sitä ollenkaan mukaan mun Porikäynnille. Tällainen ihme tapahtuu harvoin :D Nyt kuitenkin täytyy olla jo kiireessä valmistautumassa meidän latotanssijuhannukseen. Enemmät löpinät jäköön siis aikaan sen jälkeen. Nyt en sano muuta kuin

HYVÄÄ JUSSIA IHANAISET  

Pitäkäähän kaikki oikein hauskaa, mutta älkää kukaan juhannustaikojen yhteydessä kaivoihin kurkistellessanne pudotko sinne ;) Palaillaan!

P.S. Miksei mun ä-pilkut näy? On ne siellä siltikin!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Aiotko sä maailman loppuun asti vain odottaa?

Helou, helou! Nyt on vuorossa asukuvaa, joka jäi jo viime viikonloppuna vahingossa julkaisematta. Nyt kuitenkin korjaan tilanteen ja saadaan lopulta juhla-asuni mummun synttäreiltä eetteriin.


IMG_4759IMG_4764

mekko: teetetty Thaimaassa vuonna nakki
jakku: GT
kengät: Nelly

Mun ruumiinrakenne on muuttunut jotekin erilaiseksi sitten tän mekon teettämisen. Kyseinen kukkaishörhellys on tehty aikoinaan mittojen mukaan, mutta se ei nykyään enää istu ihan järkevästi, vaikka kuinka oon aikas samoissa mitoissa kuin silloinkin. Onneksi se kuitenkin näyttää edelleen ainakin kauempaa ihan näppärältä.


Nyt kuitenkin suuntaan nukkumaan, ettei viikonloppu taas sekoittais unirytmiä ihan täydelisesti. Palailemisiin!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Blogisuosikkeja

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

Sain Heidi-Marialta ihanan tunnustuksen, kiitokset siitä! Homman säännöt olivat seuraavanlaiset.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle
2. Valitse viisi blogia (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3.Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Koska, en oikeastaan seuraa montaakaan blogia, jolla olis alle 200 lukijaa huijaan seuraavassa vaiheessa hieman. Seuraavaksi siis tulee kolme kappaletta sellaisia mun suosikkiblogeja, jotka ei kaikki ihan pysy annetun rajan sisällä, mutta joilla ei nyt kuitenkaan ole miljoonittain lukijoita, vaikkakin sen ansaitsisivat!


Ensinnäkin sellainen blogi kuin Kaksi yhden hinnalla on ollut seurailussa jo iät ja ajat. Tykkään Jennan ja Riikan tyylistä ja tavasta kirjoitella ja kaikeksi onneksi osottauduin tykkäämään teistä myös ihan irl :D


Seuraavaksi mun listalta löytyy Chaneleon. Myös Christinan tyyli on tosi ihana ja blogissa on paljon kauniita kuvia. Lisäksi oon maailman kateellisin neidin tukasta, joka on aina ärsyttävän hyvin ;D




Viimeisimpänä listalta löytyy Encen blogi, jonka joskus porilaistumiseni seurauksena löysin. Turkulaisia bloggaajia on noin miljoona, mutta Porin suunnilla asuvista oon löytänyt vain muutaman helmen! Ence on joka tapauksessa ihanan räväkkä ja värikäs!

Tässä oli mun listaukset. Ehdin nykyään seurata harmillisen vähän blogeja, koska oon muka niin kamalan kiireinen koko ajan. Tietyt suosikit kuitenkin tulee tsekkailtua ajasta toiseen! 

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kiirus-juttui

Moi kaikki! Oon tässä puolivahingossa pitänyt pienen blogiloman ihan vaan koska on yksinkertaisesti ollut niin paljon tekemistä, että oon ollut juoksemassa johonkin päin koko ajan. Työt alkoi, oon hengannut kavereiden kanssa, käynyt katsomassa pääsykoebileiden menon, rakennellut mun muuttosuunnitelmia, juhlinut mummun kahdeksankymppisiä, tuskaillut kaiken uuden opeteltavan edessä ja ties vaikka mitä.


IMG_4731c_edited-1IMG_4717 copy

Nyt alkaa kuitenkin taas meno hiukan rauhoittua ja saan ehkä purettua tännekin puolelle niitä juttuja, mitä on ollut suunnitelmissa postailla. Vapaapäivät aattelinkin viettää aika rennosti ja käydä vaan Porissa pakkailemassa hiukan tavaroita. Muuttaminen on ärsyttävintä puuhaa ikinä, mutta lohduttavaa, että oon koko ajan lähempänä sitä unelmaa, että vielä joskus olen jälleen turkulainen. Vaikka täytyis ehkä yks kandi ainakin näpytellä ennen sitä, mutta mutta :D Nyt kuitenkin nukkumaan ja huomenna viikon viimeinen työpäivä pulkkaan! Palailemisiin :)

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ilma ku morsian Tuksun häissä

Heippahei kaikille ja terkut kesäterasseilta! Kyllä se aurinko vaan tekee kesäfiiliksen ihan ehdottoman heti. Ja mun ihana uusi Helsinki-ostos eli Monkin söpö mekkonenkin pääsi sopivasti heti käytöön onneksi! Lyhyen helman alle oli kyllä pakko vielä laittaa toinen hiukan pidempi hamonen ihan vilattelun välttämiseksi. Toimii silti musta näinkin hyvin!


IMG_4687IMG_4688

mekko: Monki
kengät: Vagabond

Kirkas auringonvalo saa kyllä mut näyttämään kivan valkoiselta ja naaman ja hiukset ja näemmä myös käden näppärästi maastoutumaan yhdeksi möykyksi. No mutta mielummin valkoinen auringossa kuin ruskea sateessa. Nyt kuitenkin, ennen kun mun väsyneet aivot saa aikaan lisää näppärän hauskoja pikku vertauksia, lopetan tän postauksen tähän :D Ei muuta kuin pian palaillaan!

Helsingfors

Heippaa! Tein tässä parin päivän Helsinki-visiitin. Sain kunnon turistikierroksen, joka kertoi mulle lähinnä, että en ilmeisesti tiedä koko kaupungista mitään ja lisäksi vietin huvipuistopäivän Linnanmäellä. Satoi luonnollisesti, koska mulla on huvipuistokirous, joka aiheuttaa sateen (kerran myös trombin) aina jos yritän edes hiukan lähestyä mitä tahansa huvipuiston kaltaista paikkaa :D

kuva

Mulla olis pitkästä aikaa asukuvaa ja kaikkea muuta mukavaa kamerassa, mutta tällä hetkellä oon liian laiska lähteäkseni niiden postailuun, joten jääköön huomiselle. Nyt tää tyttö käy hakemassa äipän ja iskän kaupungilta kotiin ja sen jälkeen äkkiä nukkumaan. Toivottavasti huomiseksi luvattu kesäsää toteutuu niin vois vaikka lähteä jonnekin ulos hortoilemaan kesäiseen tapaan. Rakastan mun lomaa!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Mitkä mitkä mitkä???

Mun vanhat perus-converset on niin kamalassa kunnossa, että on pakko harkita vakavasti uusien hankkimista nyt. Ongelma kuitenkin ilmeni siinä, etten osaa valita, mitkä olis parhaat! Täten käännyn teidän puoleenne tässä asiassa. Olen rajannut mahdolliset vaihtoehdot kolmeen ja tässä ne tulevat!

converset

Haluan vähän tuollaiset siromman näköiset, sillä käytän niin paljon hameita ja haluan, että voisin yhdistää tossuja niidenkin kanssa. Valkoiset olis ihan superihanat, mutta mietin, mitenköhän kauan kestää kun oon onnistunut jotenkin saamaan ne vähemmän valkoisiksi. Ja sitten onko pelkkä musta liiankin tylsä? Pitäisikö siis kallistua ohutpohjaiseen versioon tosta ihan perusmallista?

Äh, en todellakaan tiedä! Kertokaa te siis minulle mielipiteenne?

kuvat: spartoo

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Mikä kesä?

Huhhuh mikä viikonloppu. Oon hoitanut miljoona juttua, meikkaillut yhden ylioppilaan ja käynyt juhlimassa saman neidin valkolakkia. Sen jälkeen saatettiin kavereiden kanssa jatkaa juhlia ihan ilman, että meillä sinänsä mitään syytä olis edes ollut. No tulipahan nyt kierrettyä Naantalin villi yöelämä niin on sekin vaihteeksi nähty. Taitaa kestää muutama tovi ennen seuraavaa tällasta reissua toivon :D


IMG_4671IMG_4677IMG_4674IMG_4683

Oon sen verran koomautunut tästä kaikesta poukkoilusta edelleen, että nyt en taida kyetä kirjoittamaan sen enempää, ainakaan mitään järkevää. Postauksessa pieni pala mun juhla-asua ja muutama tunnelmakuva viikonlopulta. Nyt tämä mummo nukkuu taas, koska juhlinta väsyttää vanhan. Toista oli vielä sillon kun itse päästiin ylioppilaaksi. Bileet tais jatkua monta päivää :D

Joka tapauksessa nyt vain paljon onnea uusille ylioppilaille tai mistä tahansa muusta koulusta valmistuneille! Palailemisiin ensi viikolla.